Ville Peltonen on imenyt oppia lukuisilta valmentajilta – yksi suomalaisvelho saa erityiskiitoksen: "Valtava merkitys valmentajuudelleni"

"Kilpailu kovenee ja taso paranee"- Tulosruudun viikon vieraana oleva Ville Peltonen pitää SM-liigan tilannetta hyvänä 1:11
"Kilpailu kovenee ja taso paranee" - Ville Peltonen pitää SM-liigan kehitystä hyvänä.

Ville Peltosen valmennusura on ehtinyt kestää jo seitsemän kauden ajan, mutta tänä syksynä hän debytoi SM-liigassa. Tulosruudun viikon vieraana oleva Peltonen kertoo valmennusuran alkaneen kiinnostaa jo pelaaja-aikoina.

– Varmaan kymmenisen vuotta ennen kuin laitoin hokkarit naulaan oli sellainen ajatus. Olin kiinnostunut kokonaisuuksista pelaajana muutenkin, ja miten niihin voisi vaikuttaa. Ei vain, että itse, mutta että myös koko joukkue pystyisi suorittamaan paremmin ja pelaamaan sillä lailla.

Pitkällä pelaajaurallaan Peltonen ehti SM-liigan lisäksi pelata Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja yhden kauden myös KHL:ssä. Urallaan Peltonen on nähnyt lukuisia valmentajia, mutta ei halua nostaa ketään ylitse muiden.

– Olen oppinut ihan kaikilta. Ollut korvat ja silmät auki. Kaikkia olen kunnioittanut kovasti ja olen oppinut. Jos en mainitse tässä kaikkia, olisi vääryys... Parempi lukea jostain tilastoista, ketkä ovat minua valmentaneet.

Kysyttäessä Peltonen suostuu kommentoimaan Kari Jalosen vaikutusta omalla urallaan. Jalonen valmensi Peltosta aikaan HIFK:ssa ja nosti tämän pelaajauranpäätyttyä maajoukkueeseen apuvalmentajakseen. Sveitsissä Peltonen toimi Bernissä Jalosen apuvalmentajana kausilla 2016–2017 ja 2017–2018.

– Olen kiintollinen Karille, että hän otti minut mukaan. Kaikkein hyödyllisin aika itselleni valmentajaurallani on ollut se pätkä maajoukkueessa ja Bernissä.

– Sveitsi opetti todella paljon. Aika Kojon (Jalonen) staffissa, sillä oli valtava merkitys valmentajuudelleni. Olin tekemässä paljon asioita, enkä vain mukana. Hän antoi rohkeasti vastuuta monessa mielessä.

Bernistä Peltonen siirtyi Lausannen päävalmentajan paikalle. Kesken toisen kauden hän sai potkut. Vain kuukautta aiemmin osapuolet olivat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen. Peltonen myöntää potkujen olleen pettymys.

– Totta kai kaikki muutokset ovat jollain lailla pettymyksiä. Erikoisia tilanteita, mutta nyt olen täällä ja hommat ovat sillä tavalla mallillaan.

Peltonen sanoo seuranneensa tarkasti myös SM-liigaa. Sarjaa on kuvailtu nuorten pelaajien kasvattajasarjaksi, mutta Peltonen näkee tilanteen toisin.

– Laatu nousee ja pelaajia on paljon. Totta kai, kun sarja laajeni, hetkellisesti saattoi olla, että kaikki eivät olleet totuneet kilpailulliseen tasoon. Uskon, että Suomessa pystytään olemaan tarpeksi hyviä pelaajatuotannon kanssa, että 15 seuraa saa nauttia laadukkaista pelaajista ja kilpailu kovenee ja taso laajenee.

Ville Peltonen on Tulosruudun viikon vieraana torstaina kello 22.25.


Lue myös:

    Uusimmat