Ville Niemisen potkuissa yksi hyvin hämmentävä piirre – Sihvonen: ”Kuulostaa todella kummalliselta”

Lahden Pelicans teki kovan ratkaisun – Ville Nieminen pihalle 0:37
Videolla juttua Pelicansin valmentajapotkuista.

Lahden Pelicans antoi tänään lauantaina potkut päävalmentajana toimineelle Ville Niemiselle. MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen ihmettelee muun muassa yhtä hyvinkin erikoista piirrettä koko tapauksessa.

Sihvosen mukaan Pelicansin ratkaisu oli suorastaan odotettu.

– Ei yllätä, että näin kävi. Viikon toinen valmentajauutinen (Raimo Helminen) yllätti huomattavasti enemmän. Tämä oli ajankysymys, Sihvonen sanoo.

Pelicansin sisällä, yllä ja päällä on pyörinyt melkoinen rumba jo tovin ajan. Sihvonen mainitsee muun muassa sen, miten Niemiselle tehtiin hyvin kummalliselta näyttänyt 1+1+1-vuotinen sopimus.

Jatkaako Nieminen vai eikö jatka? Epätietoisuus herätti kalabaliikkia. Tämän lisäksi seuran pääomistaja Pasi Nurminen vetäytyi apuvalmentajan tehtävästä uuden kauden alussa.

Itse potkuihin liittyi oma erikoinen aspekti. Seuran tiedotteen mukaan potkupäätöksen teki hallitus, ei urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen, jonka pitäisi vastata urheilupuolesta.

– Tuo kuulostaa todella kummalliselta, Sihvonen hämmästelee toimintamallia.

– Vaihtoehtoja on kaksi. Joko Laukkasen yli on kävelty tai sitten hänellä ei vain riittänyt kanttia ottaa vastuuta. Että hän ei tehnyt sitä päätöstä. Ei tuossa ole oikein hyvää vaihtoehtoa.

– Vaikka Laukkanen olisi ollut potkujen kannalta, niin nyt tehtiin tämmöinen ulostulo, että hallitus on ne antanut. Miten Laukkasen oma jatko? Palaako valta urheilujohtajalle vai onko sitä edes ollut? Hän on ollut kuitenkin aika hampaaton kaikissa tilanteissa, Sihvonen miettii yhtä Pelicansin johtoon liittyvää epäselvyyttä.

Tuttuja piirteitä

Sihvosen mukaan syyttävä sormi osoittaa myös Niemisen suuntaan.

– Pitää muistaa, että urheilu paljastaa aina totuuden. Tässä on miettimisen paikka myös Niemisellä.

– Ehkä oli tarpeellista, että hänet pudotetaan jalustajalta. Eri tahot ovat luoneet vähän kulttia, että Stanley Cup -voittaja on seuraava suomalainen huippuvalmentaja. Sen ominaisuuksiin kuuluu pelitapavalmentaminen ja pelitavasta vastaaminen.

Sihvosen viittaa siihen, miten hänelle on jäänyt hyvin hämmentävä vaikutelma Niemisen toiminnasta.

Isoin syyttävä sormi osoittaa kuitenkin kokonaisuudessaan Pelicansin suuntaan. Seuran toiminnasta herää nyt monia isoja kysymysmerkkejä.

– Amatöörimäistä puuhastelua, Sihvonen murjaisee, ja palaa tuttuihin aikoihin:

– Tulee vähän mieleen 2000-luvun alku, jolloin olin itsekin siellä yhtenä heikkona lenkkinä. Kyllä tämä hämmentää ja vetää vähän mieltä matalaksi, kun on tullut pelattua ja vähän valmennettua siellä. Ei tuota saada vain oikaistuksi.  

"Ei yhden miehen syy"– Pentti Matikainen kommentoi Pelicans-luotsi Ville Niemisen potkuja 5:37
Pentti Matikainen kommentoi Pelicans-luotsi Ville Niemisen potkuja.

Lue myös:

    Uusimmat