Mainos

Viljasta puuhataan taas polttoainetta

Viljasta puuhataan Suomessa jälleen liikennepolttoainetta. Hallitus pyrkii vauhdittamaan viljaetanolituotantoa investointituella, vaikka ruuan käyttäminen polttoaineena herättää maailmalla paljon vastustusta.

Viljaetanolin valmistusta selvittänyt Esa Härmälä muistuttaa, että pellon tuotteita on aina käytetty energiaksi.

- Kansainvälisten tutkimusten mukaan tämä ei suinkaan vaaranna maailman elintarvikehuoltoa. Hyvin mennessään tämä voi lisätä viljelyaktiviteettia ja maatalouden tuottavuutta ja jopa parantaa tilannetta, Härmälä sanoo.

Hallitus on valmis myöntämään yrityksille vajaan 20 miljoonan euron investointituet, jos viljaetanoli täyttää EU:n ympäristövaatimukset. Viljaetanolin ongelma on se, että valmistuksessa kuluu runsaasti energiaa.

Härmälä uskoo, että näillä tukirahoilla Suomessa voisi lähteä liikkeelle kaksi viljaetanolilaitosta. Härmälällä on jo suosikkipaikat katsottuna, joista toinen on Altian Koskenkorvan tehdas.

- Etelä-Pohjanmaalla on jo etanolituotantoa. Toinen laitos sopisi hyvin vahvalle maatalousalueelle Varsinais-Suomen, eteläisen Satakunnan ja Lounais-Hämeen alueelle, Härmälä arvioi.

Viljaetanolilaitos tarvitsee hyvät kuljetusyhteydet sekä ympärilleen sikaloita, sillä sivutuotteena syntyy rehua sioille.Ylijäämäviljan käyttäminen polttoaineeksi olisi hyvä asia maanviljelijöille, sillä nyt viljavarastot pursuilevat ja hinnat ovat alhaalla.

Hallituksen tavoitteena on, että kymmenen vuoden päästä liikenteen polttoaineista viidesosa on biopolttoaineita. Viljaetanolin rooli on tässä lisäyksessä pieni. Biodieselin jalostaminen puusta on huomattavasti suurempi asia. Tälläisiä hankkeita on vireillä kolme. Neste Oililla ja Stora Ensolla on koelaitos Varkaudessa, Metsäliitto ja Vapo kehittävät biodieseliä yhteistyössä ja UPM:llä on oma hankkeensa.

Katso Jussi Kärjen raportti

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.