Viitanen: Saarela syrjii ystävyysseuroja ja kulttuurilehtiä

Kulttuurininisteri Tanja Saarelan mukaan ystävyysseurojen toiminta ei voi nojata pelkästään valtion antamaan tukeen. SDP:n varapuheenjohtajan Pia Viitasen mukaan Saarelan kommentti tuista on harhaanjohtava.

SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen arvostelee kulttuuriministeri Tanja Saarelan asennetta ystävyysseuroja ja kulttuurilehtiä kohtaan. Hän sanoo kannanotossaan ministerin antaneen harhaanjohtavaa tietoa väittäessään ystävyysseurojen toiminnan nojaavan pelkästään valtion tukeen.

Viitanen arvostelee myös tapaa toteuttaa leikkauspäätöksiä. Viitasen mukaan kulttuuriministerin olisi pitänyt myöntää, että on itse tehnyt leikkauspäätöksensä.

- Vihdoinkin kulttuuriministeri Saarela myöntää, että ystävyysseurojen ja kulttuurilehtien valtiontuen vähentäminen oli häneltä tietoinen ja harkittu teko. Aiemmin hän on siirtänyt hankaluuksissaan vastuun muille.

Viitanen muistuttaa, että Saarela on lisännyt rahaa muihin kohteisiin.

Saarela patistaa ystävyysseuroja keräämään omat varansa

Saarela puolusti Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa ystävyysseuroihin ja kulttuurilehtiin kohdistuneita 1,8 miljoonan euron budjettileikkauksia.

Saarelan mukaan muiden kohteiden leikkaaminen olisi herättänyt vielä voimakkaampaa kritiikkiä. Vaihtoehtoina olisi ollut leikata kirjastojen perustamiskustannuksia tai näkövammaisten kirjastojen ja museoviraston määrärahoja.

Saarela patistaa ystävyysseuroja tehostamaan omaa varainkeruutaan.

- Toiminta ei voi nojata pelkästään valtion antamaan tukeen, hän neuvoi.

Saarela otti lehden haastattelussa jälleen kantaa myös opintukiasioihin. Hän vaatii, että opintorahan 15 prosentin korotus pitää laittaa seuraavaan hallitusohjelmaan kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäiseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat