Viisivuotias Albertti ollut kateissa yli vuoden – ”Häntä pidetään niin piilossa”

Albertti, 5, ei ole nähnyt biologista äitiään pitkään aikaan.

Poliisi tiedotti ensimmäisen kerran kadonneesta Albertti Leif Richard Lindbergistä kuvalla ja nimellä vasta tämän vuoden helmikuussa. Poliisin julkaisemassa kuvassa kameraan katsoo kaksivuotias tummahiuksinen ja ruskeasilmäinen pikkupoika.

Nyt poika on jo täyttänyt viisi vuotta, joten hänen ulkonäkönsä on voinut muuttua paljonkin.

Albertti katosi kohua herättäneen ihmiskauppatapauksen yhteydessä. Tapaus, jossa pikkupojan nuorta äitiä oli pidetty vuosia vankina, tuli julkisuuteen viime vuoden maaliskuussa. Vankeudessa nainen synnytti neljä lasta, joista kadoksissa oleva Albertti on vanhin. Naista piti vankina lasten isä sekä tämän tytär.

Kuvan julkaiseminenkaan ei ole tuonut varmuutta pojan kohtaloon. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi sanoo, että kuvan julkaisemisen jälkeen pojasta ei ole saatu varmoja havaintoja.

– Pojan löytymiseen johtavia vinkkejä ei ole saatu, Kallioniemi kertoo MTV Uutisille.

Poliisi pitää todennäköisenä, että poika on Suomessa. Epäilyksiä tai havaintoja on tullut Pohjanmaalta aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka sekä Päijät-Hämeen alueelta.

– Häntä pidetään niin piilossa, että viranomaiset eivät häntä löydä tai ollaan aina vähän jälkijunassa, kun joku paikka tarkistetaan. Selvää on, että kenen mukana poika on, ovat liikkuvaa porukkaa.

Poliisi epäilee, että jos lasta on käytetty neuvolassa tai lääkärissä, hänellä on ollut väärät henkilötiedot.

– Ei ainakaan ole saatu selvyyttä, että lapsi olisi käynyt neuvolassa tai lääkärissä oikealla nimellään.

Poliisi pyytää kaikkia, jotka tietävät pojan olinpaikasta olemaan yhteydessä numeroon 050-3998024 tai lähettämään sähköpostia osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi.

Lue myös:

    Uusimmat