Viisi rokotevastaista radiojuontajaa kuollut Yhdysvalloissa lyhyessä ajassa koronavirukseen – menehtyneen Bob Enyartin mukaan rokoteboikotti luo painetta "lastentappajille"
Konservatiivisesta radiojuontajasta Bob Enyartista tuli jo viides rokotteita vastustanut yhdysvaltalainen radiojuontaja, joka on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin lyhyen ajan sisällä, uutisoi Forbes.
Enyart vannoi, ettei koskaan ottaisi koronarokotetta ja kannusti myös kuulijoitaan tekemään samoin. Hänen kollegansa kuitenkin kertoi tällä viikolla Enyartin sairastuneen ja kuolleen koronavirukseen.
Ohjelmassaan "Real Science Radio" Enyart on toistanut suosittua salaliittoteoriaa, jonka mukaan koronarokotteiden kehittämisessä on käytetty abortoitujen sikiöiden soluja. Enyartin mukaan koronarokotteita tulee boikotoida muun muassa siksi, että tämä lisää painetta "lasten tappajille".
Enyart oli myös tunnettu abortin vastustaja. Hän ehdotti useaan otteeseen kuolemaa raskauden keskeyttäneille naisille. AIDSia sairastavien kuolinilmoituksia hänellä puolestaan oli tapana lukea Queenin Another One Bites the Dustin soidessa taustalla. Queenin vokalisti Freddie Mercury kuoli AIDSiin vuonna 1991.
Forbesin mukaan Enyartin lisäksi ainakin neljä muuta koronarokotteita vastustanutta radiojuontajaa on kuollut Yhdysvalloissa viruksen aiheuttamaan tautiin elokuun alusta laskien.
Yhdysvalloissa koronavirukseen on kuollut yhteensä 673 000 ihmistä. Kuolemantapaukset ovat olleet jälleen kasvussa heinäkuun lopulta lähtien.
Yhdysvalloissa yli 12-vuotiasta 74 prosenttia on saanut vähintään yhden rokoteannoksen. Täysin rokotettuja on 54 prosenttia. Suomessa vastaavat luvut ovat 83 ja 66.
Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n tuoreen tutkimuksen mukaan rokottamattomat kuolevat 11 kertaa todennäköisimmin koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuin rokotetut.
Uusimmat
-
17:50
MTV seuraa: Kalle Rovanperä nousi kärkeen! Elfyn Evansin nuottivihko hukassa
-
17:49
YK-komitea: Itärajalle saapuvien tulisi päästä turvapaikkamenettelyyn saapumistavasta riippumatta
-
17:48
Tarja löysi pullopostin 14 vuoden takaa Kuusankoskella – tunnetko näitä "stadilaisia typyjä"?
-
17:42
James Blunt tiedotti itse Helsingin keikkansa peruuntumisesta – Kalle Keskisen yrityssaneeraukseen asetettu firma ei kehdannut kertoa syytä
-
17:40
Bussi syöksyi jokeen keskellä Pietaria – valvontakameravideo näyttää erikoisen tilanteen
-
17:35
Kalastaja Jarno neuvoo helpon tavan valmistaa kalaa: "Ei voi epäonnistua"
-
17:11
Moottoripyöräilijä kuollut liikenneonnettomuudessa Nelostiellä
-
17:10
Romanit pöyristyivät videosta, jossa perhe ei päässyt kioskiin: "Surullista, että pieni lapsi näkee ja kuulee kaiken"
-
17:05
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
17:02
Alankomaiden viisuedustaja ei esiintynyt harjoituksissa – EBU:lta mystinen kommentti
-
16:58
Ex-toimitusjohtaja joutuu korvaamaan melkein miljoonan euron edestä perusteettomia laskutuksia
-
16:57
Sulkapallon kiharainen valintapulma päätökseen – Suomen edustaja valittu
-
16:45
Flirttaileva tanssihow villitsee Salkkareissa
-
16:34
Yllätystarkastuksen karu tulos: Itsemurhaa yrittänyt ei saa hoitoa – on tarjota vain pappi
-
16:34
Oliver Kapanen saanut yhteydenottoja NHL:stä – kommentoi ensi kautta
-
16:30
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
16:22
Luonnonperintösäätiö osti Korppoosta ikimetsän – vanhimmat puut huomattavasti yli 170-vuotiaita
-
16:16
Naapurialueiden sodat ovat sotkeneet jo ennestään vaikeuksissa olleen Egyptin talouden
-
16:10
Teemu Suninen rysäytti rajusti ulos Portugalissa
-
15:57
Ruotsin olympiavoittajaa epäillään lapsen pahoinpitelystä
-
Lataa lisää