Mainos

Viisi kurdia tukehtui rekkaan Italiassa

Viisi Italiaan laittomasti pyrkinyttä kurdia tukehtui kuorma-autoon, mihin he olivat kätkeytyneet, Italian poliisi kertoi tänään. Neljä muuta samassa ajoneuvossa piileksinyttä maahanpyrkijää, joiden tilaa kuvattiin vakavaksi, toimitettiin sairaalahoitoon.

Piileksijät olivat tuloksetta yrittäneet avata itselleen ilma-aukkoa. Kuljettaja kutsui viranomaiset paikalle kuultuaan koputusta ajoneuvostaan, kun hän oli pysähtynyt huoltoasemalle Avellinon kaupungin liepeillä Etelä-Italiassa. Poliisi pidätti kuljettajan ja tämän apumiehen.

Yksi henkiin jääneistä kertoi ryhmän kiivenneen ajoneuvoon Kreikassa maksettuaan pimeästä kyydistä Italian kautta Saksaan 500 euroa hengeltä. Kuorma-auto kuuluu muuttoyhtiölle, jonka edustajan mukaan laittomien matkustajien on täytynyt nousta kyytiin jo Bulgariassa, missä ajoneuvo sinetöitiin. Se oli tuomassa Italiaan bulgarialaisdiplomaatin autoa.

Kymmenet tuhannet laittomat siirtolaiset pyrkivät vuosittain Italiaan usein oman henkensä uhalla. Viime helmikuussa 80 laittoman siirtolaisen joukko joutui paljastamaan piilopaikkansa, kun ilmanpuute ja kylmyys kävivät sietämättömiksi kylmäkuljetusrekassa.

Kesäkuussa 2000 58 kiinalaista maahanpyrkijää löytyi tukehtuneina rekasta Britanniassa Doverin satamassa.
(STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.