Viikonloppuna nautitaan kesäisestä säästä – "Näyttäisi siltä, että lämpö on palaamassa"

Viikonloppuna nautitaan monin paikoin kesäisestä säästä. Alkuviikosta jopa helle on mahdollinen.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, ettei viikonlopun sää näytä lainkaan hassummalta.

– Näyttäisi siltä, että kesän lämpö on palaamassa. Tänäänkin oli jo melko lämmintä, esimerkiksi kaakossa mitattiin lähes 23 astetta, Rintaniemi sanoo.

Lauantaina lämpimintä on Etelä-Suomessa, jonne on ennustettu noin 22-23 astetta. Sen sijaan maan länsi- ja keskiosassa kehkeytyy lauantaina sadekuuroja, mutta sateiden lomassa lämpöasteita on yli 20. 

– Lauantai-iltapäivällä sataa etenkin itäosissa, kaakossa ja Itä-Lapissa. Etelä-Karjalasta Savoon tulevat kaikkein rankimmat sateet, joten siellä on märkä päivä luvassa. Alueella voi tulla jopa 30 millimetriä vettä vuorokauden aikana.

Sunnuntai on laajalti poutaisempi päivä ja kesäisin ilma on jälleen Etelä-Suomessa ja sen lisäksi idässä. 

Myös alkuviikko näyttää lämpimältä.

– Hellerajaankin on pieni mahdollisuus. Lämmintä ilmaa on nyt liikkeellä ja elokuun loppu näyttää alkua lämpimämmältä, Rintaniemi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat