Kesäinen sää hiipii takaisin – Lapissa aurinko helottaa jo nyt

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi tiivistää perjantain sään näin:

– Utsjoella ja Turussa on lämpimintä, siinä välissä on sitten kaikenlaista säätä.

Lapissa aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta aamusta asti.

– Eikä aurinko laske siellä yölläkään enää. Tuntuu melko uskomattomalta täältä etelästä käsin ajateltuna.

Suomi jakautuu kahteen osaan pilvisyyden osalta.

– Pilviraja kulkee Pohjanmaalta Kainuuseen. Sen pohjoispuolella on pilvetöntä ja eteläpuolella esiintyy paikoin pilviä ja sateita, mutta toisaalta aurinkokin näyttäytyy.

Aurinkoisinta sää on Lapissa, ja Ylä-Lapissa asteet nousevat paikoin +20:een, vaikka pääosin lämpötila on Lapissa 16-18 astetta.

– Lännessä ja etelässä on mahdollisuus sateeseen, mutta kuitenkin niin, että lounaisin Suomi ja osin Uusimaakin on aurinkoinen ja asteet nousevat kahdenkymmenen tienoille.

Keskiosissa maata on viileämpää.

– Keskiosissa maata on pilvistä ja sateita tulee paikoin. Asteita on 12-13. 

Viikonloppuna sää sen kun kohenee.

– Viikonloppuna pilvilautta hajoaa etelässä ja sunnuntaina lähestytään jopa hellerajaa, Rintaniemi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat