Viikonloppuisin kannattaa nukkua! Ruotsalaistutkimus tuo hyviä uutisia unikeoille

Tutkimuksen mukaan viikonloppuisin kannattaa nukkua mielin määrin. 

Kuuluvatko hitaat aamut ja päivän puolelle venyneet yöunet viikonloppusi kohokohtiin? Siinä tapauksessa sinulle on hyviä uutisia! Tukholman yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on nimittäin tullut siihen tulokseen, että viikonloppujen pitkistä yöunista ei kannata kantaa syyllisyyttä – päinvastoin.

Professori Torbjörn Åkerstedtin mukaan näyttää vahvasti siltä, että viikon aikana kertyneen univajeen kiinni kurominen on ehkä sittenkin mahdollista. 

– Näyttää siltä, että unen kompensointi on todella mahdollista viikonlopun aikana, professori kertoo Business Insiderin mukaan.

Tasainen unirytmi olisi terveyden kannalta paras

Tutkimukseen osallistui 43 000 henkilöä, joiden unikäyttäytymistä tutkimalla tultiin siihen tulokseen, että alle 65-vuotiaat reagoivat eniten saamaansa unen määrään. Tutkijat havaitsivat, että näiden henkilöiden keskuudessa alle viiden tunnin mittaisiksi jäävät yöunet lisäsivät ennenaikaista kuolemanriskiä. 

Johtopäätös tässä voikin olla se, että vapaapäivinä sängyn pohjalle jääminen on paras palvelus, jonka vot tehdä terveytesi eteen. 

– Yläraja on luultavasti olemassa, mutta on joka tapauksessa parempi lisätä unen määrää viikonloppuisin kuin olla tekemättä sitä ollenkaan, Åkersted toteaa. 

Kaikki tutkimukset eivät puolla tämän ruotsalaistutkimuksen näkemyksiä. Monissa muissa tutkimuksissa on tultu siihen tulokseen, että muutama hyvin nukuttu yö ei riitä korvaamaan arkiöiden univajetta.

Terveysriskien minimoimiseksi paras strategia olisikin, jos ihminen saisi riittävästi unta joka ikinen yö. 

***

Mitä jos uni ei auta väsymykseen? 11:00

Lue myös:

    Uusimmat