Vihreiden Niinistö haukkuu Sipilän: EU-ongelmien syynä on puhe, jossa jokainen ajattelee poimia rusinoita pullasta

Ville Niinistö syyttää Sipilää EU:n yhtenäisyyden nakertamisesta 2:01

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö moitti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) puheita EU:n eilen päättyneen huippukokouksen jälkeen. Niinistön mielestä Sipilä ei ymmärrä yhtenäisen EU:n merkitystä.

Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Vantaalla puhunut Niinistö piti huolestuttavana sitä tapaa, jolla pääministeri Juha Sipilä puhui eilen Bratislavassa.

– Hän kertoi Helsingin Sanomille, että "unionin kriisi voi koitua Suomen eduksi EU-asioissa". Suomen etu ei ole, että EU on hajautunut, tähdensi Niinistö puheessaan.

– Juuri tällainen puhe, jossa jokainen ajattelee poimivansa rusinoita pullasta, on EU:n ongelmien syy, jatkoi Niinistö.

EU:n uskottavuutta kursitaan kasaan Bratislavassa 1:51

"Suomi ei käy haaskalla"

Lausunnollaan Sipilä asettuu Niinistön mielestä Unkarin ja Puolan kaltaisten maiden johtajien joukkoon.

– Suomi ei ole maa, joka käy haaskalla. Pääministerimme ei näytä ottavan edes vakavasti vastuutaan sitä, minkälaisten kohtalonkysymysten edessä koko eurooppalainen yhteistyö on, laukoi Niinistö.

Suomettujille tuomio

Vihreiden puheenjohtaja otti kantaa myös viimeaikaiseen Venäjä-keskusteluun.

– Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden tilannekuva on pääosin oikea. Siksi on ollut erikoista, millä vimmalla osa Suomen poliitikoista on raporttia arvostellut, ihmetteli Niinistö.

– On toki totta, että kaikki raportin suositukset eivät olleet välttämättä oikeita. Mutta siitä ei ole puhuttu. Keskustelua on sen sijaan hallinnut väittely siitä, saako Venäjästä edes puhua. Tämä keskustelu keskustelusta on ollut nurinkurista, Niinistö totesi.

– Myös päättäjien on uskallettava sanoa ääneen tosiasiat. Vaientamispyrkimysten sijaan päättäjien on kuunneltava tutkijoita, vaati Niinistö.

Lue myös:

    Uusimmat