Vihainen hirvi ajoi ruotsalaisen lyhtypylvääseen – "Ketterä ja nopealiikkeinen mies"

Mies onnistui pelastamaan itsensä vihaiselta hirveltä ajattelemalla nopeasti ja kiipeämällä ketterästi lyhtypylvääseen, kertoo Aftonbladet.

Välikohtaus tapahtui tiistaina Vendelsön kaupunginosassa Tukholmassa. Jostain kumman syystä hirvi oli kokenut supermarketin lähistöllä kulkeneen miehen uhkaavaksi ja lähtenyt vihaisesti juoksemaan miestä kohti. Vaikka lähistöllä oli muitakin ihmisiä, hirvi käyttäytyi vihaisesti ainoastaan kyseistä miestä kohtaan. Lopulta mies ei voinut muuta kuin paeta sarvekkaan vihaa kiipeämällä lyhtypylvääseen.

– Puhutaan hyvin ketterästä ja nopealiikkeisestä miehestä, Albin Näverberg Tukholman poliisista kertoo uutistoimisto TT:lle.

Hirvi ei ollut hellittää vihaansa miestä kohtaan.

– Olin ajamassa ohi ja näin miehen istuvan lyhtypylväässä, samaan aikaan kun vihainen hirvi seisoi pylvään juurella ja tuijotti miestä. Tilanne vaikutti aika koomiselta. Autoja oli pysähtynyt tien viereen. Yritin sitten töötätä ja säikyttää hirven tiehensä, mutta se ei reagoinut ollenkaan, silminnäkijä Jonny Karlström kertoi Aftonbladetille.

Lopulta lyhtypylväässä killunut mies pelastui, kun autoilijan sinnikäs tööttäily sai hirven jolkottamaan läheiseen metsään.

Riistanvartija yrittää selvittää hirven sijaintia, ettei se aiheuttaisi käytöksellään kaaosta jossain toisessa paikassa.

Lue myös:

    Uusimmat