Vietnamissa tuhannet kenkä- ja vaatetyöläiset lakkoilevat

Vietnamissa tuhannet kenkä- ja vaatetehtaiden työntekijät ovat menneet lakkoon saadakseen parempaa palkkaa. Taustalla on 27 prosenttiin kiihtynyt inflaatio, jonka vuoksi entisellä palkkatasolla on vaikea tulla toimeen.

Paikallisten viestimien mukaan lakossa on tällä viikolla ollut yhteensä yli 5800 ulkomaisessa omistuksessa olevien tehtaiden työntekijää.

Etelä-Vietnamissa hongkongilaisen Kingmaker Footwear Companyn tehtaalla lakko jatkui keskiviikkona jo neljättä päivää. Työntekijät vaativat kuukausipalkkoihin vähintään kuuden dollarin eli noin 3,9 euron korotusta.

Vietnam on jo pitkään kamppaillut kaksinumeroisia inflaatiolukuja vastaan. Hallitus on useaan otteeseen tiukentanut pankkien luotonannon ehtoja ja keskeinen ohjauskorko on hilattu jo 14 prosenttiin. Maaliskuussa keskeisten kulutushyödykkeiden, kuten polttoaineiden, hinnat jäädytettiin.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat