Israelin delegaatio palannut Egyptiin jatkamaan neuvotteluita
Israel palannut neuvottelupöytään.
Israelin delegaatio on palannut Egyptiin jatkamaan aseleponeuvotteluja, kertoo israelilaislehti Haaretz.
Aiemmin on kerrottu, ettei Israel ole suhtautunut suopeasti viimeisimpään ehdotukseen, jonka äärijärjestö Hamas sanoo hyväksyneensä.
Hamas sanoo neuvottelujen olevan Israelille viimeinen tilaisuus saada panttivangit vapautettua, kertoi uutistoimisto AFP.
Aseleponeuvottelujen jatkon pelättiin vaarantuneen, kun Israelin panssarivaunut vyöryivät Rafahiin varhain tänä aamuna.
Israelin asevoimat sanoo ottaneensa Rafahin rajanylityspaikan Gazan puoleisen osan toiminnan haltuunsa.
Järjestöjen mukaan Israel on operaationsa alettua estänyt avustusten pääsyn Gazaan.
Uusimmat
-
16:21
Ukraina: Hyökkäsimme Viipuriin
-
16:11
Uudet tulvat iskivät Afganistaniin: Kuolonuhreilta ei ole vältytty
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
Lataa lisää