Video: Rankkasateet romahduttivat teitä ja rautateitä Ruotsissa – ainakin yksi kuollut

1:08imgKatso video tuhoista: Ruotsissa rajuja rankkasateita – maata sortunut, ainakin yksi kuoli onnettomuudessa.
Julkaistu 08.09.2025 14:40
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Ruotsin viikonlopun tulvissa ja sortumissa on kuollut ainakin yksi ihminen, uutisoi yleisradio SVT. Rajut sateet piiskasivat sunnuntaina pohjoista Ruotsia.

Iäkkään miehen kerrotaan kuolleen vammoihinsa sen jälkeen, kun auto putosi alas maan romahdettua rankkasateiden seurauksena Härnösandissa Västernorrlandin läänissä. 

Alue sijaitsee Ångermanlandin maakunnassa Ruotsin rannikolla, noin Vaasan ja Keski-Pohjanmaan korkeudella.

SVT:n mukaan auton kyydissä olleista toinen onnistui pelastautumaan autosta itse, mutta 75-vuotias mies saatiin ulos vasta pelastuslaitoksen saavuttua paikalle. 

Hänen henkeään ei pystytty pelastamaan sairaalassa. Poliisi kertoi kuolonuhrista tänään.

Ruotsin ilmatieteenlaitos tutkii itseään

Ruotsin pohjoisosissa kärsittiin viikonloppuna rajuista rankkasateista, jotka ovat sotkeneet liikennettä ja aiheuttaneet sortumia. 

Iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan Ruotsin ilmatieteenlaitos SMHI on käynnistänyt tutkinnan omasta toiminnastaan. 

Rajujen sateiden aikaan Västernorrlandiin oli annettu vain “keltainen varoitus”, vaikka olosuhteet olisivat vaatineet korkeimman varoitustason käyttöä.

Aftonbladetin mukaan sunnuntaiset suursateet aiheuttivat suurta tuhoa ja vahinkoa Pohjois-Ruotsissa teille ja rautateille. Kaksi junaa on suistunut kiskoilta ja teitä on sortunut.

Aftonbladet kertoo tilanteesta, jossa rautatiekiskot ovat jääneet roikkumaan ilmaan, kun maa on sortunut kiskojen alta.

Ruotsin liikennevirasto kertoo, että Västernorrlandin läänissä sateet ovat vaurioittaneet noin 40 tietä. Teitä on myös suljettu kokonaan, koska sortunut maa on vienyt tietä mukanaan.

Örnsköldsvikin kunnan vesilaitos on puolestaan antanut vedenkeittokehotuksen rankkasateiden vaikutusten vuoksi.

Lue lisää: Kaksi tavarajunaa suistunut raiteilta Ruotsissa – toinen ammuslastissa

Suomi katsoo köyhänä vierestä, kun Ruotsi elvyttää miljardeilla – Juhana Vartiaiselta ikävä muistutus

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi