"Viaton ja silti niin tuhoisa kommentti" – äidin riipaiseva tarina: Tältä tuntuu, kun 10-vuotiasta poikaa syrjitään

Martie Siroisin poika ei sovi perinteiseen miehen muottiin, sillä hän haluaa esimerkiksi käyttää mekkoja. Naisen kymmenvuotias poika tietää nyt, etteivät hänen valintansa ole yhteiskunnan mielestä ”sopivia”.

Miltä tuntuu, kun lasta koulukiusataan? 30-vuotias Martie Sirois tietää. Sirois kirjoitti Huffington Post -lehteen riipaisevan kolumnin siitä, miten hänen poikaansa Charlesia kiusataan koulussa.

Charles ei sovi perinteiseen miehen muottiin, sillä hän haluaa esimerkiksi käyttää mekkoja.

– Kai tapahtunut oli väistämätöntä. Toivoin kuitenkin, ettei se tapahtuisi, Sirois kuvaa.

Charles kuvaa itseään ”sukupuoliluovaksi”. Hän ei tahdo olla tyttö tai korjata sukupuoltaan; hän vain pitää tytöille suunnatuista tuotteista. 

Kymmenvuotias poika tietää nyt, etteivät hänen valintansa ole yhteiskunnan mielestä ”sopivia”.

"Hän oli sokissa eikä tiennyt, mitä tehdä"

Siroisin perheessä on vain ”leluja”, ei siis ”tyttöjen” tai ”poikien” leluja. Nyt Charlesin tyttömäinen reppu, vaatteet ja sitä kautta persoona ovat koulussa joutuneet kiusaajien silmätikuksi. Eräs koulutoveri haukkui häntä termillä ”homo”.

– Poikani ei vastannut (kiusaajalle). Hän oli sokissa eikä tiennyt, mitä tehdä. Kun hän kertoi tarinaa tilanteesta minulle myöhemmin, hän oli nolostuneempi kuin pystyn kuvailemaan, ja pidätteli itkua, Sirois kuvaa.

– Tein ainoan asian, jonka osasin tehdä: pitelin häntä, kuuntelin ja kerroin, ettei homoudessa ole mitään väärää, muiden sanat eivät määritä häntä ja pyysin häntä jatkamaan minulle puhumista. Hänellä on aina minun tukeni.

Charles ei ole vielä kiinnostunut pojista, tytöistä tai toistaiseksi kenestäkään, sillä hän on vain 10-vuotias. Silti hänet on jo leimattu. Sirois on yrittänyt varautua väistämättömään – siis siihen, että ulkopuoliset alkavat ennemmin tai myöhemmin puuttua pojan elämään tai kiusata häntä.

– Poikani tietää, ettei ”homo” tarkoita samaa kuin ”tyhmä”, vaikka niin monet lapset sekoittavat nämä kaksi (sanaa), Sirois kuvaa.

Vaikka Charles on sivistynyt ja ymmärtää, mitä homous merkitsee, se ei riitä. Sirois myöntää naiivisti ajatelleensa, että jos perhe vain rakastaisi poikaa tarpeeksi ja näyttäisi, että hyväksyy tämän, kaikki olisi hyvin. Charlesia ei kuitenkaan voi suojata muilta ihmisiltä tai yhteiskunnalta.

Syrjintä on usein hienovaraista, jopa alitajuista. Sirois kertoo tilanteesta koulun arpajaisissa: Charles huomasi arvontapalkintona upean nuken ja ihastui siihen.

– Pian tämän jälkeen aikuinen nainen käveli ohi, näki, mitä katselimme, hymyili ja sanoi "oho, tuo tekee jonkun pienen tytön todella onnelliseksi!" Hän jatkoi matkaansa, poikani sanat katosivat ilmaan kun hän mutisi "...tai jonkun pienen pojan". Viaton ja silti niin tuhoisa kommentti hyvää tarkoittavalta ihmiseltä, sillä ennen tätä poikani ei ollut tietoinen siitä, että suurin osa ihmisistä ajattelee vain tyttöjen voivan nauttia nukeista.

Joka päivä hän lähtee kouluun ”tyttöjen repussaan”

Kotikaupungissaan Sirois on huomannut konservatiivisten ajatusten kasvattavan suosiotaan. Hän on huolissaan tilanteesta ja surullinen siitä, että Charles on joutunut ymmärtämään esimerkiksi viharikoksen käsitteen ja sen, että hän voisi olla kyseisten rikosten kohteena.

– Monet meistä eivät edes tajua hienovaraisimpia syrjinnän tapoja. Kun näet, että lastasi syrjitään, se on hyvin kivuliasta; tajuat, etteivät ihmiset edes tajua syrjivänsä. Teot syntyvät oletuksista, Sirois kertoo.

Charles itse kertoi CBS-kanavalle, ettei aio antaa muiden tuomita itseään. Joka päivä hän lähtee kouluun niin sanotussa ”tyttöjen repussaan” – kuin hän haluaisi sanoa muille ”sori, en ole pahoillani”.

– Hänen rohkeutensa päivä toisensa jälkeen on arvokasta vastarintaa, teko, joka saa minut tuntemaan, että olen tehnyt jotakin oikein.

Toisessa tekstissään Sirois kertoo, ettei aio piilottaa Charlesia tai pyydellä anteeksi tämän tyyliä; hän muistuttaa, että korkokengät kuuluivat miesten asustukseen ennen naisia.

– Mekko on vain pala kangasta, herran tähden. Miten paljon sukupuolineutraalimpi sitä voisi olla: pala kangasta, joka roikkuu kehossa?

Lapsikin tietää, ettei toisia saa kiusata:


Lue myös:

    Uusimmat