Oma lapsi joutui kiusatuksi – äiti kantaa edelleen syyllisyyttä toiminnastaan: "Vuosikymmen myöhemmin kadun tätä edelleen"

Poikaa kiusattiin, koska hän käytti joka päivä samoja vaatteita – koulukaverit tulivat hätiin 1:39
Michaelia kiusattiin, koska hän käytti joka päivä samoja vaatteita. Lopulta koulukaverit  lahjoittivat pojalle omia vaatteitaan!

Kelly ei ole vuosikymmenen aikana onnistunut antamaan itselleen anteeksi sitä, että pakotti lapsensa pyytämään koulukiusaajaltaan anteeksi. 

Koulukiusaamisesta on jo kymmenen vuotta. Silti Kelly Baker ei voi antaa itselleen anteeksi.

Kun Kellyn esikoinen aloitti päivähoidon ja esikoulun, hän tapasi muita lapsia – ja Kelly heidän vanhempiaan.

– En omasta halustani, haluan tehdä tämän selväksi, introvertiksi itseään kuvaava Kelly kirjoittaa Honey Nine -sivustolla.

– En tykkää olla paljoa ihmisten kanssa tekemisissä. Ymmärrän, ettei se ole tervettä ja kertoo varmaan minusta enemmän kuin muista, mutta siinä on totuus. Kuitenkin, kun saat lapsia, ja he haluavat ja heidän täytyy tavata muita, panet omat huolenaiheesi sivuun ja teet sen.

"Nyt, täydet kymmenen vuotta myöhemmin, en vieläkään voi unohtaa..."

Kelly ei kuitenkaan ollut itsevarma äiti. Hän epäili itseään ja tekemiään päätöksiä. Muilla äideillä kaikki vaikutti olevan "hanskassa"; he vaikuttivat varakkailta ja upeilta.

Kun Kelly sitten eräissä juhlissa sai kuulla poikansa tönineen toisen äidin poikaa, hän pyysi lastaan pyytämään heti anteeksi, vaikka ei ollut itse nähnyt tilannetta.

– Totta kai hän teki sen, koska hän oli ja on edelleen suloisin lapsi maan päällä. Häntä kauhistuttaa ajatus jonkun muun satuttamisesta, siis kenen tahansa, joten hän pyysi anteeksi. Nyt, täydet kymmenen vuotta myöhemmin, en vieläkään voi unohtaa tätä, Kelly sanoo.

– Tämä lapsi, jota poikani ilmeisesti tönäisi, oli kiusannut häntä kuukausia.

Kelly. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Olivat piinanneet poikaa jo kauan

Poika oli väännellyt Kellyn lapsen nimestä haukkumasanan ja haukkunut sitten poikaa sen avulla. Lapsi kavereineen oli hieronut perunalastuihin hiekkaa, tarjonnut niitä Kellyn pojalle ja nauranut, kun tämä söi tarjottuja lastuja.

– He piinasivat poikaani armotta, ja kun poikani, urhea, rohkea lapseni, tönäisi kiusaamisringin johtajaa (ehkä, en nähnyt tilannetta), en vain pyytänyt häntä pyytämään anteeksi, vaan myös pakotin hänet tekemään sen, Kelly kuvaa.

– Vuosikymmen myöhemmin kadun tätä edelleen, koska millaisen opetuksen annoin hänelle tuossa tilanteessa? Miksi annoin periksi? Miksi suostuin niin nopeasti antamaan tälle toiselle äidille sen, mitä hän halusi, ja kieltämään omalta pojaltani sen, mitä hän tarvitsi?

"En koskaan pyydä häntä pyytämään anteeksi"

Kelly myöntää, ettei ollut rohkea. Kun toinen, rikkaalta ja voimakkaalta vaikuttava äiti tuli hänen luokseen, Kelly vain antoi periksi.

– Nyt, kun nuori mieheni on 15-vuotias, olen parempi vanhemmuudessa. Olen oppinut paremmin olemaan hänen äitinsä. En koskaan pyydä häntä pyytämään anteeksi mitään, ellei hän tee jotakin aidosti satuttavaa ilman syytä. Sen sijaan kehotan häntä pitämään puoliaan, Kelly sanoo.

Hän on opettanut lastaan paljastamaan muiden toimet rohkeasti ja sanomaan "ei" ja "tämä on väärin".

– Ja lapsi tekee niin, koska hän on rohkeampi, fiksumpi ja kehittyneempi kuin minä. Itse voin vain mennä pois hänen tieltään, Kelly sanoo.

Muistaa edelleen kiusaajan ja tämän äidin

Instagramissa Kelly kirjoittaa, että muisto kiusaamisesta on edelleen yhtä hirveä ja kipeä kuin vuosia sitten.

– Voin vain sanoa: pysy urheana. Usko lapsiisi. Ole heidän tukenaan. Aina. Ja unohda kritiikki, käännyt vain pois. Usko sen sijaan itseesi ja perheeseesi.

Artikkelissaan Kellyllä on myös viesti äidille ja tämän pojalle, joka kiusasi hänen lastaan.

– Muistan teidät. Vieläpä selkeästi. Enkä ole pahoillani. Eikä ole poikanikaan.

Lue myös:

    Uusimmat