Veteraanit tapasivat yllättäen 72 vuoden jälkeen – edellinen tapaaminen Vuoksen luotisateessa

Jatkosodan kaaoksessa kesällä 1944 viimeisten joukossa Kannaksella Vuoksen yli pelastautuneet Olavi Sorvari ja Kalevi Soikkeli tapasivat yllättäen 72 vuoden jälkeen Sotaveteraaniliiton tapahtumassa Joensuussa.

Veteraanit törmäsivät toisiinsa vähän ennen kuin järjestön liittokokous alkoi Joensuu Areenassa. Lounas oli juuri syöty.

– Tuossa se istui ja siitä minä miehen tunnistin, Soikkeli sanoo ääni värähdellen.

Veteraanit palvelit täysin eri joukko-osastoissa, mutta sotatilanne vei heidät yhteen Karjalan Kannaksen ratkaisutaisteluiden aikana. Miesten innokkaassa keskustelussa vilahtelevat kaikille sotahistoriaa tunteville tutut nimet.

– Siellä oltiin Munakukkulalla ja Äyräpäässä, Soikkeli muistelee.

– Niin sehän oli se Leningradin portti. Siitä oli 27 kilometriä kaupunkiin, Sorvali täydentää.

Sotaveteraanityö siirtyy perinneaikaan 2:08

Savuverho pelasti hengen

Yhteinen ja hurjimmaksi molempien mielestä jäänyt sotakokemus liittyi juuri suomalaisjoukkojen sekavaan perääntymiseen Vuoksen yli.

– Se oli pahin paikka, siinä tuli meidän kanssa noin 100 viimeistä miestä Vuoksen yli.

Sorvari on varma, että he eivät olisi selvinneet ilman savuverhon apua. 
Hyvää tuuriakin porukalla oli.

– Siihen meidät olisi tapettu. Ne ei pystyny piiskalla ampumaan kun savuverho esti näkemisen.

Kumpikin on tahollaan osallistunut erilaisiin sotaveteraanitapahtumiin kotiseudullaan, mutta toisiinsa he eivät ollet aikaisemmin törmänneet.

Joensuussa sovittiin kaulakkain heti uudesta tapaamisesta.

– Helsingissä tavataan syyskuun alussa kun meillä on JR7:n ja 49:n yhteistapaaminen, miehet lupasivat toisilleen.

Vuoden pesti pomminpurkajana

Alajärveltä kotoisin oleva Olavi Sorvari meni rintamalle 18-vuotiaana huhtikuussa 1943. Sotaretki kesti vuoden pidempään kuin monella muulla.

Hänet kotiutettiin vasta syyskuussa 1945. Syynä oli pioneerikomennus Lapin sodan tuhoja purkamaan.

– Meitä oli 20 miehen porukka ja me purettiin vuoden aikana noin 3 600 erilaista pommia ja miinaa, Sorvari toteaa kylmän viileästi.

Sorvarin pomminpurku alkoi Pudasjärveltä ja vaarallinen työ tapahtui pääosin Ranualla. Nuoria miehiä tietysti harmitti, kun muut pääsivät siviiliin viimeistään syksyllä 1944.

– Kyllä se kenkutti, mutta pommeista sai myös rahaa.

"Hyppyheikistä" 50 markkaa

Sorvari intoutuukin kertomaan hersyvästi miinojen ja pommien kutsumanimillä miten saksalaisten jälkeensä jättämät ikävät terveiset oli hinnoiteltu.

– Hyppyheikistä sai 50 markkaa, polkumiina oli kakskymppiä, ja panssarimiinakin taisi olla viiskymppiä.

Hyppyheikiksi sanottiin saksalaista jalkamiinaa joka ponnahti maasta ylös ja räjähti vasta muutaman metrin korkeudessa aiheuttaen suurta tuhoa.

Miinanraivaus ja pommien purkaminen olikin oikeasti erittäin vaarallista työtä.

– Neljä miestä kuoli ja kolmelta meni jalat. Terveenä meidän porukasta lähti siviiliin 13 miestä, Sorvari sanoo vakavoituen.

Asikkalassa asuva Kalevi Soikkeli palveli jalkaväessä ryhmänjohtajana ja kotiutui 1944 normaalisti muun kenttäarmeijan tavoin.

Sotaveteraanien kunnallisiin avopalveluihin on tulossa ensi vuonna miljoonien eurojen lisärahoitus Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Samalla järjestötyössä tapahtuu merkittäviä muutoksia, kun nykyisestä toimintamallista siirrytään verkostomalliseen perinnetyöhön. Aiheesta lisää Seitsemän uutisissa.

Lue myös:

    Uusimmat