Osmo Rasilo komennettiin 22-vuotiaana opiskelijana etulinjaan jalkaväen joukkueenjohtajaksi. Kummassakin sodassa palvellut ja rintamalla haavoittunut reserviupseeri dokumentoi sota-arkea, surua ja hetkellisiä ilonpilkahduksia tarkasti päiväkirjoihinsa.
Osmo Rasilo (1917–2014) syntyi Kajaanissa keskiluokkaiseen perheeseen. Hän oli ehtinyt opiskella vuoden Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa, kun sai kutsun talvisotaan. Sodan alkaessa Rasilo oli vasta 22-vuotias.
Rasilon ylioppilasluokan kuudesta vänrikistä hän oli ainoa, joka jäi henkiin. Näin hän kertoi sotaanlähdöstä puheessaan Kainuun Rajavartioston varusmiehille keväällä 1999:
Meitä läksi sotaan kuusi luokkatoveria reservin vänrikkeinä 1939. Sotien jälkeen minä olin yksin jäljellä. Muut kaatuivat Suomussalmella, Kuhmossa ja Rukajärvellä. |
Suru ystävien ja aseveljien menettämisestä toistuu Rasilon kirjoituksissa.
– Näissä kirjoituksissa ei hurmoshenkisyyttä ollut yhtään, isänsä dokumenteistä kirjan toimittanut Antti Rasilo kiteyttää.
Lahja isältä pelasti varpaat
Nuori mies dokumentoi talvisotaa kirjoittamalla käsin 44 sivua heti sodan päätyttyä. Kyseessä ovat 22-vuotiaan juuri sodasta pelastuneen miehen muistelmat.
Talvisota oli Rasilolle raskas. Hänen muistelee päiväkirjassaan ikävintä pakkaskokemustaan helmikuun lopulta 1940.
Rasilon osasto juuttui taisteluun vihollisen asemien eteen, jossa he olivat aina pimeään saakka. Takana oli avoin suo, joten valoisassa ei voinut perääntyä:
Ihon lämpö tiivistyi lumipukuun, ja sitten kun piti lähteä ryömimään, puku oli kuin peltiä. Se jäätyi niin kuin pyykki pakkasessa. |
Kuusi Rasilon miestä palellutti varpaansa ja joutui sairaalaan. Rasilon isän hankkimat liian isot huopahiihtokengät villasukkineen pelastivat hänen omat varpaansa.
Vuonna 1990 Kuhmon Talvisotatoimikunnalle antamassaan haastattelussa Rasilo kuvailee tunnelmia talvisodan taistelun tauottua:
Oli ihmeellinen tunnelma, kun rauha tuli. Koko yön oli ollut hirmuinen pauhina, ryske, jyskytys ja ammunta. Kun tämä yht'äkkiä loppui, oli aivan ihmeellinen äänettömyys ja rauha. Tätä tuntua on suorastaan vaikea kuvata. Oli kuin koko maailma olisi pysähtynyt, kuin olisi tultu uuteen maailmaan. |
Jatkosodassa lähettiupseeri Rasilo joutui tiukkaan paikkaan pataljoonan komentajan ollessa niin juovuksissa, että ei kyennyt johtamaan taistelua. Katso videolta, kuinka uskomaton Joen taistelu eteni.
3:19
Päiväkirja alkaa ystävien kuolinilmoituksella
Jatkosodan ajan 1941–44 Rasilo piti päiväkirjaa korsuissa ja teltoissa. Hän kirjoitti käsin lähes 300 tiheää sivua. Rasilon päiväkirjat ja dokumentit ovat edelleen uskomattoman hyvässä kunnossa. Vihkojen välistä löytyy myös miehen piirtämiä karttoja ja karikatyyripiirroksia.
Toinen päiväkirjavihko alkaa opiskelukavereiden kuolinilmoituksella, joka sisältää myös otteen Jesajan kirjasta:
Näin sanoo Herra, joka vei sotaan vaunut ja hevoset, sotaväen ja sankarit kaikki: Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta: nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? |
Mustakantisen vihon välissä on myös kenttäpostikortti, joka oli leimattu lähetetyksi veljesten kuolinpäivänä.
Venäläinen oli sitkeä ja taitava
Jatkosodan aikaisten päiväkirjojen sivuilta ei kaikunut sodan ihannointi. Sen sijaan rintaman arjen kuvausta ja lomien kaipuuta oli paljonkin.
Vastustajaa Rasilo kuvasi talvisodassa sitkeäksi ja jatkosodassa myös taitavaksi.
– Jatkosodan aikana isä muutamankin kerran mainitsi, että venäläisten operatiivinen kyky kentällä oli suomalaisten tasolla. Hän selväsi kunnioitti heitä.
Aseveljistä piirtyy pääosin myönteinen kuva.
– Miehistöstä isä mainitsee joitakin eteviä kavereita. Linnan "Riitaojan" kaltaisia hahmoja hän ei kuvaa.
Upseeriston ja aliupseeriston käyttäytymistä päiväkirjoissa kuvataan aika runsaasti.
– Aliupseereista muistan vain myönteisiä kommentteja. Upseeritovereitaan isäni toisinaan arvostelee, toki kehuukin. Epäonnistumisen syyksi hän mainitsee usein johtamisen puutteet.
Mainintoja löytyy myös menehtyneistä aseveljistä. Erään yhteyteen on kirjoitettu "parhaat ne kaatuvat aina".
Ruokailukorsu "kuin ruumishuone keskikesällä"
Rintamalla sota-aika oli pääosin muuta kuin taistelua, ja se näkyy myös Rasilon dokumenteista.
Elämä oli marssimista, hiihtoa, shakin- ja kortinpeluuta, lehtien ja kirjojen lukemista, riekonmetsästystä ja paljon muuta. Unohtamatta hauskoja hetkiä lottakanttiinilla.
Huhtikuussa 1944 hän kirjoitti pätkän taistelusta rottia ja muita "syöpäläisiä" vastaan:
Näin keväällä on yritetty tuhota ryssien puutteessa rottia, joita on tavattoman paljon. Syötit, jotka on sotkettu puuroon, näyttävät hyvin kelpaavan, koska kuolleita raatoja näkyy kaikkialla. Seinäpahvien taakse ja lattian alle kuolleet rotat levittävät inhottavaa hajuaan. Ruokailukorsussammekin haisee kuin ruumishuone keskikesällä. |
"Tuiskahdin vatsalleni maahan"
Rasilo haavoittui jatkosodassa 16. heinäkuuta 1941. Hän kirjoitti haavoittumisestaan Rukajärven historiikkitoimikunnan kyselyyn 1980-luvun lopussa.
Kyseessä oli motitustilanne, jonka aikana Rasilo nousi pystyyn huutaakseen varoituksen vihollisesta:
Ja silloin minua ammuttiin takaapäin ilmeisesti hyvin läheltä vasemmasta hartiasta läpi olkapään. Enhän sitä heti tiennyt. Tuiskahdin vatsalleni maahan. Vasemmassa olkapäässäni oli tuntunut kova töytäys, aivan kuin halolla olisi lyöty. |
Rasilo selvisi kuitenkin varsin vähällä. Reilun kuukauden mittaisen sairaalareissun ja toipumisen jälkeen Rasilo palasi takaisin rintamalle.
Tarkat dokumentit kirjaksi
Osmo Rasilon poika Antti Rasilo kokosi isänsä kokemukset kirjaksi. Vasta isän kuoleman jälkeen dokumenttien laajuus ja tarkkuus paljastui.
Vuonna 2020 omakustanteena ilmestyneen kirjan nimi Vastuunottoa ja harkintaa kuvastaa Antti Rasilon mukaan hänen isänsä luonnetta.
Antti Rasilo on saanut myös lukuisia yhteydenottoja kirjan lukijoilta. Moni on tunnistanut kuvista sukulaisensa ja kiittänyt siitä, että kirja on avannut heidän sukulaistensa elämää sodassa.
– Kaikki sodan veteraanit eivät puhuneet sodasta. Sen vuoksi on voinut jäädä epäselväksi, millaisissa tapahtumissa ja oloissa oma isä tai isoisä on ollut.
"Toiveemme on saada Suomi pysymään vapaana"
Kuva-albumeissa on lajiteltuna kolmisensataa mustavalkovalokuvaa. Kaikki kuvat luovat ainutlaatuista kuvaa sodasta, mutta yksi niistä on erityisen arvokas.
Kuva on otettu 6. syyskuuta vuonna 1944, runsas vuorokausi sen jälkeen kuin aselepo tuli voimaan. Vastapuoli kielsi Rasiloa kuvaamasta venäläissotilaita, mutta hän sujautti kameran toverilleen. Näin jälkipolville jäi otos siitä, kun venäläis- ja suomalaissotilaat tapasivat piikkilankaesteiden luona.
Rauhanehdot olivat vielä täysin hämärän peitossa, kun Osmo Rasilo kirjoitti päiväkirjaansa viestinsä tuleville sukupolville 15. syyskuuta vuonna 1944:
Nyt eletään sitä aikaa, jota koulupojat 100 vuoden kuluttua pitävät vaikeana läksynä. Mutta ajatelkaa pojanpojanpoikamme, kuinka vaikeita aikoja ne olivat silloin, kun niitä juuri elettiin! Hartain toiveemme ja ainoa toiveemme tällä hetkellä on saada Suomi pysymään vapaana ja riippumattomana edes typistettynä! |
Artikkelin kursivoidut kohdat ovat Osmo Rasilon päiväkirjamerkintöjä tai hänen sodan jälkeen kirjoittamia kuvauksia sodasta. Haastattelun lisäksi artikkelin lähteenä on käytetty Vastuunottoa ja harkintaa -kirjaa.
Vietä itsenäisyyspäivää MTV Uutiset Liven seurassa
MTV Uutiset juhlistaa itsenäisyyspäivää erikoislähetyksellä hotelli Kämpistä 6.12. kello 17 alkaen. Parituntisen juhlaohjelman vieraina nähdään vuoden kiinnostavampia nimiä yhteiskunnan eri aloilta.
Vieraita ovat Olli ja Katerina Jokinen, Mert Otsamo, Erna Husko, Sointu Borg, Veronica Verho ja Juhani Koskinen, Ilmari Nurminen, Mikko Leppilampi sekä Maajussille morsian -ohjelmassa toisensa löytäneet Niina Wunsch ja Kalle Hanhijärvi.
Ohjelmassa nähdään myös presidenttiparin erikoishaastattelu, pianisti Risto Laurialan tulkitsema Finlandia sekä Laurialan ja mezzosopraano Laura Mäkitalon esittämä Maamme-laulu.
Juhlaohjelman juontavat MTV Uutisten Jonna Kumpula ja Iriz Silander.
Juhlaohjelman pariin pääset osoitteissa mtvuutiset.fi ja mtv.fi.