Vesiputki poksahti kanadalaiskodissa – vilkaisu sisälle paljasti yllättävän löydöksen

Kanadalaisperheen kodissa haljennut putki aiheutti myös iloisia seurauksia. Poksahtanut putki kätki nimittäin sisäänsä 25 vuotta kateissa olleen aarteen.

Albertalaiskodissa hajosi putki, minkä seurauksena perhe löysi kymmeniä vuosia kadoksissa olleen sormuksen, kertoo UPI.com.

Putki oli haljennut – sisältä löytyi yllätys

Rob ja Shannon Pape ovat asuneet kyseisessä asunnossa noin vuoden. He esittelivät uutta kotiaan vieraalleen, kun tajusivat putkisto-ongelman.

– Pääsimme tekniseen tilaan, ja kaikki oli märkää. En tiennyt, mitä on meneillään, Rob kuvaili.

Pian kävi ilmi, että lisääntyneen kosteuden syynä oli haljennut putki. Korjausurakka kuitenkin toi mukanaan yllätyksen, kun Rob lopulta pääsi irrottamaan vioittuneen putken. Herken mielijohteesta hän päätti kurkata putkistoon, jonka sisus nyt oli paljastunut.

– Kurkkasin sisään ja olisin voinut vannoa, että näin heikosti [kuultavan] sormuksen. Otin ruuvimeisselini ja kaivoin sen ulos.

"Katsoin perhettäni sokissa"

Kyseessä oli kymmenen karaatin kultasormus.

– Katsoin perhettäni sokissa: hittolainen, se on sormus, Rob muisteli paikallislehdessä.

Yllätykset vain lisääntyivät, kun lopulta selvisi, että sormus oli ollut putkistossa jo 25 vuotta!

Sormus pääsi kotiin

Sormuksen oli nimittäin kadottanut asunnon entinen asukas. Asunto oli ollut saman perheen omistuksessa vuosikymmeniä. Rob saikin helposti yhteyden entisten omistajien lapsenlapseen, Joel Chambersiin: tämä nimittäin asuu naapurissa!

– Lähetin Joelille kuvat, ja hän lähetti ne perheensä ryhmächattiin. He osasivat kuvailla sormusta täydellisesti, vaikka se oli likainen.

Sormusta piti liottaa pitkään puhdistusaineessa. Vuosikymmenten töhnä saatiin lopulta irti, ja koru pääsi palaamaan omistajalleen. Hän halusi medioissa pysyä nimettömänä.

Katso myös: Jätevesiviemäreistä löytyy Suomessakin kaikenlaista, kuten tekohampaita, puhelimia ja kihlasormuksia!   

Lue myös:

    Uusimmat