Hallitus on luvannut esittää ne keinot, jonka avulla Suomeen saataisiin luotua 30 000 uutta työpaikkaa. Hallituksen sisällä ollaan kuitenkin eri mieltä siitä, milloin työpaikkoihin liittyvät päätökset tulisi tehdä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi keskiviikkona, että työllisyystoimista päättämisen takaraja venyy vuoden loppuun. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin mukaan päätökset on tehtävä jo syksyn budjettiriihessä, kuten aiemmin sovittu.
Budjettiriihen kannalta aikataulun merkitys on suuri
Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälän mukaan päätöksien aikataululla ei ole vaikutusten kannalta mitään suurta merkitystä. Päätösten vaikutukset tiedetään Vihriälän mukaan vasta vuosien päästä.
Syksyn budjettiriihen kannalta merkitys on kuitenkin suuri.
– Budjettiriihessä päätetään niistä menoista, jotka ensi vuonna tulevat voimaan. On ilmeistä, että siihen sisältyy iso elvytyspaketti, jossa on paljon uusia julkisia menoja, Uutisaamussa vieraillut Vihriälä sanoo.
Vihriälä ennustaa, että elvytyspaketin varoja tullaan käyttämään koulutuksen lisäämiseen ja eri investointeihin. Toimien tarkoituksena on lisätä kysyntää ja luoda uusia työpaikkoja velkarahan avulla.
– Monet näistä poliittisista toimista, joita budjetin yhteydessä tehdään, ovat niin sanottuja positiivisia toimia. Näitä päätöksiä tehdessä olisi myös hyvä tietää mitä työllisyydelle tullaan tekemään.