Painonnostaja Tatjana Kashirina menettää lukuisia mestaruustitteleitään ja maailmanennätyksensä. Venäläisurheilija tuomittiin dopingrikkomuksesta kahdeksan vuoden mittaiseen kilpailukieltoon.
LUE MYÖS: Kaksi vuotta sivussa ollut supertähti palaamassa olympialaisiin?
LUE MYÖS: Järisyttävä väite: Ranskaa uhataan olympiapannalla – urheilijat joutuisivat sivuun
InsideTheGames -sivusto uutisoi Kashirinan menettävän kolme MM-kultaa, kolme Euroopan mestaruutta ja muita saavuttamiaan voittoja vuosien 2013-2017 välillä. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin Cas vahvisti hylkäykset lauantaina.
Kashirina jäi ensimmäisen kerran kiinni dopingista vuonna 2006 ollessaan vasta 15-vuotias. Rangaistus piti hänet sivussa kilpailuista kahden vuoden ajan.
Venäläiselle nyt langetettu kahdeksan vuoden kilpailukielto on normaalipituinen toisesta rikkomuksesta.
Kashirinan toinen dopingkäry tuli ilmi vuonna 2020 kansainvälisen antidopingjärjestön Wadan tutkimista vanhoista näytteistä. Venäjän itsenäinen kurinpitolautakunta Rusada onnistui tuolloin vapauttamaan urheilijan väliaikaisesta kilpailukiellosta.

