Mainos

Venäläissotilaita jäi väijytykseen Tshetsheniassa

Venäläisjoukot ja tshetsheenit taistelivat kiivaasti tänään Vedenon alueella Tshetsheniassa. Tshetsheenisissit sanoivat yhteensä 60 venäläissotilaan saaneen eilen surmansa kahdessa tshetsheenien väijytyksessä Tshetshenian eteläosan vuoristossa.

Tshetsheenisissi

Sissit piirittivät venäläissotilaita eilen useiden tuntien ajan Zhani-Vedenon kylän lähellä. He kertoivat lyöneensä takaisin myös venäläissotilaita pelastamaan tulleet sisäministeriön joukot. Venäjän edustaja vahvisti venäläissotilaiden joutuneen väijytykseen. Neljätoista oli hänen mukaansa haavoittunut. Venäläisten mukaan yli 40 sissiä kuoli taistelussa ja yhdeksän otettiin vangiksi.

Punaisen Ristin edustaja Moskovassa

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n puheenjohtaja Jakob Kellenberg on saapunut Moskovaan neuvottelemaan Punaisen Ristin paluusta Tshetsheniaan ja koko Pohjois-Kaukasukselle. Kellenberg tavannee presidentiksi valitun Vladimir Putinin tänään.

ICRC keskeytti kaiken toimintansa Pohjois-Kaukasuksella toukokuussa 1999 turvallisuussyistä, koska yksi sen työntekijöistä siepattiin. Kuusi ICRC:n työntekijää murhattiin vuonna 1996.
(STT-AFP-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.