Venäläismestarin iskut järkyttivät nyrkkeilyn supertähteä – kärsi vasta uransa toisen tappion: "Tämä ei pääty näin"

Nyrkkeilyn supertähtiin lukeutuva meksikolainen Canelo Alzvarez kärsi uransa toisen tappion ammattilaiskehässä, kun hän iski alemman raskaan sarjan mestaruudesta Venäjän Dmitri Bivolia vastaan.

WBA-liiton MM-vyötään puolustanut Dmitri Bivol voitti Saul "Canelo" Alvarezin alemman raskaan sarjan ottelussa Las Vegasissa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Venäläisiskijä vei ottelun tuomarien yksimielisellä päätöksellä.

Kaikki kolme tuomaria pisteyttivät 12-eräisen ottelun Bivolin voitoksi 115–113. Alvarezille tappio oli vasta toinen ammattilaisuralla ja ensimmäinen sitten marraskuun 2013, jolloin hän hävisi Floyd Maywatherille.

Eri painoluokissa otellut Alvarez voitti alemmassa raskaassa sarjassa Sergei Kovalevin vuonna 2019, jolloin hän nappasi WBO-liiton mestaruusvyön itselleen. Venäläisiskijä Bivol osoittautui kuitenkin tällä kertaa liian kovaksi palaksi meksikolaiselle.

– Tämä on vain hyväksyttävä, tämä on nyrkkeilyä. Hän (Bivol) on mahtava mestari. Joskus voittaa ja joskus häviää, enkä minä anna tekosyitä. Hävisin tänään ja hän voitti.

Alvarez ilmaisi halunsa uusintaotteluun.

– Tietenkin haluan. Tämä ei pääty näin.

Bivol oli ylpeä itsestään taiston jälkeen.

– Jos ei usko itseensä, mitä sitten voi tehdä? Silloin ei voi saavuttaa mitään. Minä uskon itseeni ja tiimini uskoi minuun.

– Tunsin kyllä hänen (Canelon) voimansa. Sen voi nähdä käsivarrestani. Hän antoi sille selkäsaunan, mutta ei päälleni. Parempi niin, Bivol tuumaili.

Bivolilla ei ollut mitään uusintaa vastaan.

 – Olen valmis uusintaotteluun, haluan vain, että minua pidetään mestarina nyt.

Lue myös:

    Uusimmat