Venäläiset protestoivat nukkumalla vaaleissa – ”Suurissa kaupungeissa luotto duumaan heikko”

Venäjän vaaleissa on raportoitu rikkomuksia 3:00

Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on odotettavasti voittamassa Venäjän parlamentin eli duuman vaalit. Äänestysprosentti näyttää jäävän jälleen kerran alhaiseksi.

MTV Uutisten Venäjän-kirjeenvaihtaja Iida Tikka kertoo Venäjän vaalien äänestysvilkkauden olevan tällä hetkellä jäämässä noin 50 prosentin tienoille.

– Äänestysprosentti on edelleen hyvin alhainen. Uurnille ovat eniten lähteneet Venäjän eteläisten alueiden äänestäjät. Suurissa kaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa, luotto duumaan on heikkoa, Tikka kertoo.

Tikan mukaan äänestäjien jääminen koteihinsa on tapa protestoida nykyistä järjestelmää kohtaan. Nukkuvien äänestäjien määrää kasvattaa myös kokemus siitä, että omalla äänellä ei ole mitään väliä.

– Äänestämällä järjestelmää ei tällä hetkellä muuteta, ja venäläiset ovat tietoisia tästä, sanoo Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith.

Vaalivilpiilä turvataan enemmistö

Duuman vaaleissa tuttua vaalivilppiä on esiintynyt myös tällä kertaa. Tikan mukaan samoja ihmisiä on kuljetettu äänestyspaikasta toiseen antamaan äänensä useaan kertaan. Lisäksi vaalihenkilöstön on nähty sullovan uurniin jo valmiiksi täytettyjä lipukkeita.

– Toisaalta täytyy muistaa, että nyt nähty vaalivilppi on paljon vähäisempää kuin viisi vuotta sitten, Tikka sanoo.

Smithin mukaan vaalivilpin taustalla on valtapuolue Yhtenäisen Venäjän tarve saada kahden kolmanneksen enemmistö taakseen. Hänen mukaansa Venäjän tilanne kertoo myös siitä, kuinka heikko autoritäärinen valta voi olla ellei se saa edes näennäisesti valtuutusta.

– Demokratiaa tapailevat vaalit on yksi tapa osoittaa, että järjestelmä on edelleen suosittu.  

Smithin mukaan vaalien jälkeen saattaa olla muutoksia luvassa. Vaikeuksissa ovat niin valtapuolue kuin heikosti toimiva oppositiokin. Presidentti Vladimir Putin on jo aikaisemmin väläytellyt mahdollisuutta kaksipuoluejärjestelmään, ja Smith uskookin Venäjän olevan matkalla kohti tätä suuntaa.

– Se olisi täysin uutta, mitä Venäjä kaipaakin. Muuten nykyinen järjestelmä syö itse itsensä.

Duuman vaaleissa odotetaan ennätyksellisen alhaista äänestysprosenttia 2:01

Lue myös:

    Uusimmat