Venäläiset operoivat 250 000 euron suurhuijauksen suomalaisiin elektroniikkayrityksiin – paketit puljattiin tuontirajoitusten ohi Venäjälle

Venäjältä operoidussa suurhuijauksessa rosvottiin suomalaisilta elektroniikkaliikkeiltä 250 000 euron arvosta tavaraa varastetuilla luottokorteilla. Apuna pakettien toimittamisessa ja tuontirajoitusten kiertämisessä toimi kaksi henkilöä Suomessa.

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi toisen heistä 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä rahanpesusta.

Tapahtumat Suomessa alkoivat, kun kaksi Itä-Suomessa asuvaa henkilöä yhyttivät toisensa. Oikeudessa 39-vuotias mies kertoi, että eräs nainen yhytti hänet netin kautta ja pyysi häntä välittämään postipaketteja Venäjälle.

Miehen mukaan kyse oli tavaroista, joita ei suoraan kuljeteta Venäjälle ja joille Venäjän tulli oli asettanut esimerkiksi kuukausittaisia tuontirajoituksia.

Miehen tehtävä oli simppeli: hän haki paketit postista ja toimitti ne joko naiselle tai henkilöille, jotka olivat menossa Venäjälle autolla. Palkkioksi hän kertoi saaneensa jokaisen paketin hakemisesta kymmenen euroa.

Kierrettiin Venäjän tuontirajoituksia

Myöhemmin viranomaiset alkoivat selvitellä tapahtumia, kun ilmeni, että Verkkokauppa.comilta ja Powerilta oli tilattu valtava määrä tavaroita varastetuilla tai kopioiduilla luottokorteilla. Luottokorttien oikeat omistajat olivat amerikkalaisia ja kanadalaisia.

Luottokorteilla oli tilattu muiden muassa kännyköitä, mikroaaltouuneja, pöytägrillejä, pelikonsoleita, kuulokkeita ja prosessoreita. Tilaukset oli tehty Venäjältä ja kaiken maksuvälinepetosten avulla tilattujen tavaroiden oli tarkoitus matkata rajan yli Venäjälle.

Tilaajien niminä oli käytetty eri versioita eräästä venäläisestä naisen nimiyhdistelmästä. Tavarat oli tilattu useisiin eri osoitteisiin Lappeenrannassa ja Imatralla ja myös yhteyspuhelinnumeroina oli useita eri prepaid-numeroita.

Kaikissa tapauksissa tilaus ei mennyt läpi elektroniikkaliikkeessä tai pakettia ei luovutettu sitä noutaneelle miehelle tai naiselle.

Mies kiisti tienneensä missään vaiheessa, että paketit olisi hankittu rikoksella. Hän kertoi vain välittäneensä tavaroita, koska Venäjälle oli niin hankala viedä tällaisia tavaroita.

Mies arvioi saaneensa pakettien välittämisestä palkkiota yhteensä noin tuhat euroa.

Tuomio napsahti

Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että mies huomasi heti, että tilaajan nimenä käytettiin useita versioita samasta nimestä. Samoin hän huomasi, että kyseisellä nimellä paketteja tilattiin poikkeuksellisen paljon.

Lisäksi naisen selitykset sille, että hän tilasi tavarat vastikään perustamaansa yritykseen Venäjällä oli oikeuden mielestä epäuskottava. Tästä huolimatta mies suhtautui käräjäoikeuden mukaan välinpitämättömästi tavaroiden mahdolliseen rikolliseen alkuperään.

Oikeus katsoi näytetyksi, että 39-vuotias mies haki elektroniikkaliikkeiden paketteja 100 000 euron arvosta. Käräjäoikeus tuomitsi miehen 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä rahanpesusta.

Mies valitti ratkaisusta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka katsoi miehen välittämien tavaroiden arvoksi 90 000 euroa ja alensi tuomiota 10 kuukauteen. Oikeus määräsi miehen menettämään pakettipalkkionsa valtiolle rikoshyötynä.

Rikokset tapahtuivat keväällä 2017 noin neljän kuukauden aikavälillä. 

Tuomiossa ei kerrottu, saatiinko toiminnassa operoinut nainen vastuuseen tekosistaan. Venäjältä tilauksia verkkokauppoihin tehneet henkilöt jäivät tuntemattomiksi.

Lue myös:

    Uusimmat