Mainos

Venäläinen suurlupaus päätti 13-vuotiaana, että haluaa suomalaiseksi – sai nyt kansalaisuuden ja tähtää maailman huipulle

2:13
Tennislupaus Anastasia Kulikova tähtää maailman huipulle.

19-vuotias Anastasia Kulikova on Suomen kirkkaimpia tennislupauksia. Hiljattain Suomen kansalaisuuden saanut Kulikova on jo vuosia haaveillut edustavansa toista maata.

Tämän vuoden maaliskuussa Kulikova sai odotetun ja toivotun tiedon. Hän sai vihdoin Suomen kansalaisuuden. Lupaava tennistähti on kuitenkin rakentanut uraansa Suomessa jo pidemmän aikaa.

– Olen ollut täällä vuodesta 2013 asti, mutta vain harjoittelemassa. Matkustelin paljon Moskovan ja Suomen välillä, koska minulla ei ollut kansalaisuutta. Vuonna 2015 sain oleskeluluvan, joten se helpotti, kun pystyin olemaan täällä koko ajan, Kulikova muistelee.

Päätös edustaa Suomea oli Kulikovalle loppujen lopuksi helppo. 19-vuotias lupaus on jo pidemmän aikaa haaveillut edustavansa jotain muuta maata, ja Suomi oli sopiva vaihtoehto uran kannalta.

– Oli itseasiassa unelmani edustaa jotain toista maata, koska Venäjällä ihmiset eivät käyttäydy niin hyvin kuin urheilijan kuuluu, Kulikova perustelee.

– Täällä on paljon vähemmän pelaajia kuin Venäjällä, joten jokainen pelaaja saa enemmän huomiota kuin Venäjällä. Venäjällä oli vaikeuksia sovittaa kaikkea yhteen liikenteen vuoksi. En ehtinyt matkustaa ajoissa harjoituksista kouluun, mutta täällä pystyn sovittamaan koulun ja harjoitukset yhteen.

Kulikova harjoittelee tällä hetkellä yhdessä kaikkien aikojen suomalaisen naistennispelaajan Emma Laineen valmennusryhmässä. Mittavan uran tenniskentillä tehnyt Laine tiedostaa Kulikovan kyvyt todella tarkasti.

– Anastasiassa on todella paljon potentiaalia. Nyt se isoin homma on saada potentiaalia sieltä esille. Hän on tosi lahjakas ja hänellä on mahdollisuus ihan sinne maailman huipulle, Laine kuvailee Kulikovaa.

4:16
Videolla Kulikovan valmentaja Emma Laineen haastattelu kokonaisuudessaan.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja