Venäjän varapuolustusministeri sättii vuolaasti Suomea

Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov moittii Suomea vuolaasti venäläislehti Nezavisimaja gazetan tänään julkaisemassa haastattelussa. 

Antonovin mukaan Venäjä on kutsunut Suomen, Ruotsin, Baltian maat sekä Puolan neuvottelemaan kahdenkeskisesti Itämeren turvallisuudesta varapuolustusministerien tasolla.

Antonovin mukaan Suomen kanssa oli alustavasti sovittu tapaamisesta Moskovassa elokuussa. Matka kuitenkin peruttiin myöhemmin Suomen puolelta.  

-Tunnustan, että minua ihmetytti kollegoiden lähestymistapa tapaamista kohtaan, Antonov sanoo lehdessä.  

-Pidämme Suomen päätöstä kieltäytyä elokuisista keskusteluista näytteenä epävalmiudesta keskustella vakavasti alueellisen turvallisuuden ongelmista, hän lisää.   

Kansliapäällikkö Juustin Moskovan-matkaa lykättiin   


Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoi jo elokuussa Ylelle, että puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti lykkää Moskovan-vierailuaan. Niinistö perusteli Suomen päätöstä silloin halulla välttää tilanteen tulkitseminen kahdenvälisiksi neuvotteluiksi Venäjän kanssa.  

Antonov toteaa Nezavisimaja gazetan haastattelussa Venäjän kutsuneen myös Baltian maat ja Puolan käymään keskusteluita, jotta osapuolet voisivat keskustella "ei vain lehtien sivujen ja julkisten hyökkäysten kautta, vaan ammattimaisesti selvittää, missä naapurimme näkevät ongelmia". 

-Odotamme virallisia vastauksia Brysselistä, Varsovasta, Riiasta, Vilnasta, Tallinnasta ja Tukholmasta.

Helsingin vastaus on ymmärretty, hän sanoo haastattelussa.  

Varapuolustusministeri Anatoli Antonovin haastattelusta kertoi ensimmäisenä Verkkouutiset.  

Lue myös:

    Uusimmat