Venäjällä ensimmäinen raportoitu kuolemantapaus koronaviruksen vuoksi – tai sitten ei

5:50
Suomessa yhä useampi koronapotilas on tehohoidossa.

Venäjällä presidentti Vladimir Putin on vakuuttanut koronavirustilanteen olevan maassa hallinnassa, mutta monet venäläiset eivät usko virallisia tietoja ja pelkäävät tilanteen olevan paljon kerrottua pahempi.

Tänään Venäjän viranomaiset ilmoittivat ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemasta. Ensin vanhemman naisen sanottiin kuolleen keuhkokuumeeseen ja sen jälkeen veritulppaan.

Moskovan terveysviranomaiset sanoivat, että koronavirustartunnan saanut 79-vuotias nainen oli kuollut moskovalaisessa sairaalassa. Lääkäreiden mukaan naisella oli perussairauksia ja hän oli ollut tehohoidossa. Lisäksi kerrottiin, että naiseen kontaktissa olleet ihmiset on asetettu eristykseen.

Moskovan pormestari Sergei Sobjanin sanoi Twitterissä, että koronavirusinfektio on vaatinut ensimmäisen kuolonuhrin.

Myöhemmin terveysviranomaiset julkistivat toisen lausunnon, jonka mukaan naisen sanottiin kuolleen veritulppaan.

Näin ollen ei ole selvää, voidaanko naisen kuolema laskea koronaviruksen aiheuttamaksi.

Muistoissa aiemmat onnettomuudet

Monet venäläiset muistavat vielä vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ja vuoden 2010 metsäpalot. Tällöin viranomaiset peittelivät aluksi todellista tilannetta.

Tämän vuoden tammikuussa Venäjä reagoi nopeasti, kun koronavirus raivosi Kiinassa. Venäjä sulki Kiinan vastaisen yli 4 000 kilometrin pituisen rajansa ja kielsi useimmilta kiinalaisilta maahantulon.

Vielä niinkin myöhään kuin 6. maaliskuuta Venäjä kertoi vain kymmenestä varmennetusta virustartunnasta. Luvut alkoivat kuitenkin sen jälkeen nousta nopeasti, ja tänään todennettujen tartuntatapausten määräksi kerrottiin 199.

Lue myös: Pietarissa asuva suomalainen bussikuski Jan epäilee koronaa, mutta ei halua venäläiseen sairaalaan karanteeniin: "Sellaisiin oloihin ei edes koiransa laittaisi"

Kauppojen hyllyt tyhjenevät, monet vetäytyvät datshoille

Putin on ollut optimistinen Venäjän tilanteesta. Tällä viikolla hän sanoi, että tilanne Venäjällä vaikuttaa paljon paremmalta kuin muissa Euroopan maissa ja että tilanne on "yleisesti ottaen hallinnassa".

Kuitenkin kansallisella tasolla on ryhdytty vain vähäisiin toimiin. Ainoastaan ulkomaalaisten tulo maahan on kielletty kaikkialla. Moskovassa ja joissakin muissa kaupungeissa on rajoitettu ihmisten kokoontumismääriä ja määrätty koulujen sulkemisia. Lisäksi Moskovassa ikäihmisiä on kehotettu pysymään pois ruuhkaisista paikoista, kuten kahviloista ja kauppakeskuksista.

Kuitenkaan suurin osa venäläisistä ei ole kohdannut koronaviruksen mukanaan tuomia suuria muutoksia elämässään.

– Ei ole syytä paniikkiin. Asia on hoidossa, sanoi pääministeri Mihail Mishustin hallituksen kokouksessa tänään.

Hän kehotti venäläisiä toimimaan vastuullisesti ja "rajoittamaan kontakteja toisiin ihmisiin niin paljon kuin mahdollista.

Kaikesta huolimatta ihmisten huolestuneisuus on kasvamassa. Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa on ollut kuvia supermarkettien tyhjistä hyllyistä, ja monet ovat vetäytyneet perinteisille kesänviettopaikoilleen, datshoilleen.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.