Mainos

Venäjä torjuu Yhdysvaltain yhteistyötarjouksen ohjuskilvestä

Venäjä katsoo, että Yhdysvaltojen ohjuspuolustushanke on suunnattu sitä ja Kiinaa vastaan. Yhdysvallat suunnittelee ohjuskilven rakentamista Eurooppaan.

Venäjä torjuu Yhdysvaltain tarjouksen yhteistyöstä ohjuskilven rakentamiseksi Eurooppaan, kertovat venäläiset uutistoimistot. Venäjän kannasta kertoi ensimmäinen varapääministeri Sergei Ivanov Moskovassa.

Yhdysvallat on tehnyt Nato-lähteiden mukaan Venäjälle nelikohtaisen ehdotuksen, johon kuului ennakkovaroitusjärjestelmän tietojen jakaminen, maiden ohjusjärjestelmien yhteensovittaminen, yhteiset harjoitukset ja uudet ajatukset kumppanuudesta.

Yhdysvallat teki tarjouksen Venäjälle toissapäivänä. Naton ja Venäjän viranomaisten on määrä keskustella myöhemmin tänään Yhdysvaltain ohjuspuolustushankkeesta.

Yhdysvallat on neuvotellut tänään Brysselissä muiden Nato-maiden kanssa Puolaan, Tshekkiin ja Kaukasukselle kaavailemastaan ohjuspuolustusjärjestelmästä.

Venäjän mukaan Iranin nykyiset ohjukset eivät yllä Yhdysvaltoihin eivätkä suurimpaan osaan Eurooppaa. Venäjä katsoo, että ohjuspuolustushanke on suunnattu Venäjää ja Kiinaa vastaan. Yhdysvallat pitää uhkana myös Pohjois-Koreaa.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.