Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on turhautunut harvinaisen näkyvästi Venäjän sotatoimien huonoon edistymiseen sekä niiden laajaan kansainväliseen vastustukseen. Venäjän tuntija Hanna Smith arvioi Putinin käytöstä MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Vladimir Putinin käytös herättänyt viime päivinä huomiota.
Esimerkiksi tiedustelupalvelu CIA:n entisen johtajan John Brennanin mukaan Putin ei ole enää sama kylmäverinen itsensä. Toisten lähteiden mukaan Putin on yhä eristäytyneempi ja käy enää harvoin Kremlissä.
Lue myös: Tiedustelulähteet NBC:lle: Turhautunut Putin rähjää alaisilleen
Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith toteaa, että televisioitujen puheiden perusteella Putin on käyttäytynyt huomattavasti aiempaa tunnepitoisemmin.
– Niissä on nähty huomattavasti enemmän sellaista Putinia, jolla ihan oikeasti on tunteita ja paljon paketissa niin sanotusti. Kyllä siinä on tapahtunut aika paljon muutosta, Smith totesi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Smithin mukaan Putinin muutos kertoo ainakin siitä, että objektiivisuus, puolueettomuus, on kadonnut.
Hanna Smith kuvaa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin viestintää ”ketun viestinnäksi”. Mitä se tarkoittaa? Katso ja kuuntele Smithin haastattelu Viiden jälkeen -ohjelmassa yllä olevalta videolta.

