Väsymys pysäytti Anna Abreun: Elämäntavat täydelliseen remonttiin

Anna Abreu
Julkaistu 04.04.2014 21:08
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Laulaja Anna Abreu on tehnyt kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen kahdessa vuodessa.

Uuden studioalbumin keväällä julkaiseva 24-vuotias laulaja Anna Abreu on löytänyt kauan kadoksissa olleen palon esiintymistä kohtaan. Hän päättää kahden vuoden mittaisen keikkataukonsa jo ennen levynsä julkaisua 17. huhtikuuta Levillä.

– Ihanaa päästä keikoille! Tauko on tehnyt tosi hyvää. Otin loman senkin takia, koska mietin keikoilla esiintyessäni ihan muita asioita. Palo piti löytyä uudestaan, ja nyt se on löytynyt, Anna iloitsee.

Keikkatauon aikana Anna on ehtinyt mennä naimisiin, pistänyt elämäntapansa täydelliseen remonttiin ja aloittanut tavoitteellisen treenaamisen. Elämäntaparemontti sai alkunsa Annan huomattua, ettei entisillä tavoilla enää jaksa vanhaan malliin.

– Nuorena voi syödä mitä vain, eikä se vaikuta mihinkään. Enkä tarkoita nyt lihomista, vaan enemmänkin jaksamista, Anna kertoo MTV.fille.

Idols-ohjelmasta 16-vuotiaana pinnalle ponnahtanut laulaja huomasi, että huonosti nukuttujen öiden jälkeen energiaa ei riittänyt jaettavaksi esiintymislavalla.

– Mielialani heittelehtivät, ja yleinen jaksaminen ja hyvinvointini eivät tahtoneet pysyä menossani mukana. Oli pakko miettiä, että mitäs nyt, Anna muistelee.

"Iso muutos elämässä"

Nykyisin Anna harrastaa säännöllisesti muun muassa kuntosalitreenausta. Uusi harrastus takaa myös vauhdikkaammat lavashow’t.

– Tykkään treenata paljon, koska mielestäni on tärkeää pitää huoli itsestään. Yksi syy treenaamiseen on se, että haluan olla kunnossa keikoilla, Anna sanoo.

Liikunnan lisäksi Anna Abreu on remontoinut myös jääkaappinsa sisällön. Ehdoton hän ei silti ole.

– Muutos entiseen on suuri, sillä aiemmin söin ihan mitä sattuu. Join esimerkiksi energiajuomia, Anna paljastaa.

– Elämässäni ja erityisesti ajattelutavassani on tapahtunut kokonaisuudessaan aika iso muutos. Nykyisin mietin asioita eteenpäin, että miten jaksan tehdä keikkoja vielä kymmenen vuoden päästäkin. Haluan tehdä myös faneilleni sen palveluksen, etten ole keikoilla väsynyt, Anna kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Anna Abreu