Huumekäryistä uran huipulle – Reino Nordinin hullu vuosi palkittiin Emma-ehdokkuuksilla: ”Saan energiaa raittiudesta”

Vuosi 2017 nosti Reino Nordinin Suomen kuunnelluimpien artistien joukkoon. Menestys ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi, sillä fanien ylistykseltä huomiota vievät huumekäryt ja sekavat tv-esiintymiset.

Reino Nordin, 34, on tunnettu näyttelijänä ja muusikkona 2000-luvun alkupuoliskolta saakka. Todellisen läpimurtonsa mies teki helmikuussa 2017, kun hän julkaisi toisen sooloalbuminsa Antaudun.

Levyn nimikkokappale soi kilpaa radiokanavilla ja sitä on striimattu yli 10 miljoonaa kertaa. Menestyksen siivittämänä Nordin on heittänyt tänä vuonna yli 100 keikkaa.

Upea vuosi palkittiin lukuisilla Emma-ehdokkuuksilla. Nordin kisaa parhaan miessolistin, vuoden albumin, vuoden biisin ja vuoden pop-julkaisun kategorioissa. Lisäksi yleisö voi äänestää miehen vuoden artistiksi.

Samaan aikaan Nordinin yksityiselämässä kuohui. Läpimurtolevy oli jo painossa, kun hänen nimensä alkoi nousta toistuvasti otsikoihin ikävissä yhteyksissä.

Poliisi pysäytti Nordinin auton Helsingissä tammikuussa 2017. Hänen hallustaan löytyi 15 grammaa marihuanaa ja tutkimuksissa paljastui, että Nordin oli käyttänyt myös kokaiinia.

Seuraava käry koitti jo kesäkuussa Porvoonväylällä. Tällä kertaa Nordinin hallussa oli noin kahdeksan grammaa marihuanaa, sekä minigrip-pussi ja purkki, joissa oli jäämiä kokaiinista.

Mitä tällaisesta vuodesta jää käteen?

Nordin on onnellinen siitä, että suuren yleisön suosio syttyi juuri Antaudun-kappaleen ansiosta.

– Se on minun näköinen biisi. Kirjoitin sen yksin ja sen lyriikat tulivat tosi vaivattomasti ulos. Toki sitä vaivaa, mistä kirjoitetaan, löytyy sieltä pohjalta, Nordin naurahtaa.

– Ihmiset ovat ottaneet kappaleen omakseen. Se ei ole enää minun biisini. Kun se tulee keikoilla, sitä ei tarvitse laulaa itse, vaan kaikki huutavat sen mukana. Se on ihan parasta ja siksi musiikkia tehdään. Sitä tehdään ihmisille.

– Isäni sanoi aina, että kun maalari maalaa viimeisen vetonsa, se ei ole enää hänen taulunsa. Siitä tulee jonkun muun taulu. Palkinto on se, kuinka moni taulun haluaa tai kuinka moni siitä innostuu, ei se, että olet hyvä maalaamaan. Sillä ei elä, vaan sillä, että ihmiset ottavat sen taiteen omakseen.


Jo vuosikymmenen musiikkia tehnyt Nordin ottaa Emma-ehdokkuudet vastaan ihmeissään ja kiitollisena. Menestystä on vaikea uskoa todeksi.

– En ole kuitenkaan mikään vuoden tulokas enää, mies vitsailee.

– Minun ei tarvinnut muuttaa mitään, minun piti vain parantaa tekemistäni ja itseäni. Piti olla rohkea, katsoa peiliin ja miettiä, missä olen vahvoilla ja missä pitää tehdä vielä duunia. On uskomattoman hienoa, että se tuotti tällaisia tuloksia. 

Nordin kokee kehittyneensä myös esiintyjänä ja sanoittajana.

– Osaaminen ja tekeminen ovat parantuneet matkan varrella, se miten pystyy olemaan lavalla ja miten kirjoittaa nykyään. Elän unelmaa, hän toteaa hymyillen.

Tasapaino löytyi "raivoraittiudesta"

Muusikon epätasaisen ja ajoittain riehakkaankin arjen ilot ja surut ovat tulleet Nordinille tutuiksi kantapään kautta. Nordin kommentoi huhtikuussa huumekäryään suorassa Enbuske, Veitola & Salminen -lähetyksessä, jossa hän pyysi perheeltään anteeksi aiheuttamaansa häpeää.

– Se oli kyllä aika ahdistavaa. Perhe oli luojan kiitos Thaimaassa silloin. Päihtynyt en ainakaan omasta mielestäni ollut, Nordin muisteli tapahtumia.

Nordin vieraili lähetyksessä yhdessä puolisonsa Maria Nordinin kanssa. Sosiaalisessa mediassa tv-esiintymistä hämmästeltiin ja kuvailtiin sekavaksi. Kotikatsomoissa aprikoitiin jopa, esiintyykö mies päihtyneenä.


Myrskyisten vaiheiden jälkeen tasapaino löytyi raittiudesta.

– Tuo on todella raskas ala ja moni sortuu sillä tiellä. Olen itse ottanut käyttöön sellaiset keinot kuin meditaatio, hengitysharjoitukset ja raivoraittius. Oikeastaan kutsun sitä rentoraittiudeksi, koska se säästää energiaa tosi paljon. Teen ihmisille bileet, mutta sen olen huomannut, ettei itse kannata bailata koko ajan.

– On ollut iso lohtu, että olen saanut kaikki tällaiset henkilökohtaiset asiat kuriin. Sunnuntait eivät ole hitaita, vaan voin laittaa selfien aamulla someen, kiittää ihmisiä keikoista ja näyttää aika paljon paremmalta kuin moni muu, hän naurahtaa.

Nyt Nordin katsoo odottavaisin mielin tulevaan. Jouluna mies on viikon vapaalla ja nauttii pyhistä perheensä kanssa. Uutta musiikkiakin on luvassa pian.

– Musiikkia ilmestyy keväällä, luultavasti jo helmikuun aikana. Uusi levy on tosi pitkällä jo, hän kertoo intoa äänessään.

Lue myös:

    Uusimmat