Mainos

Vasemmistoliitto vaatii EU:ta suitsimaan veroparatiiseja

Vasemmistoliiton mukaan Euroopan unionin kehitys on mennyt väärään suuntaan. EU on yritysten pääomien eikä ihmisten lähtökohdista kehitetty. 

– Etusijalla pitäisi olla ympäristö, työntekijöiden oikeudet ja ihmisten sosiaalinen turva, puoluejohtaja Paavo Arhinmäki sanoo STT:n haastattelussa. 

EU:n yrityslähtöisestä luonteesta kertoo Arhinmäen mukaan muun muassa se, että EU:n sisällä on paljon veroparatiiseja. 

– Meidän ihan keskeisin vaaliteemamme on se, että veroparatiisitalouteen pitää puuttua. 

Veroparatiiseissa liikkuu yhtä paljon rahaa kuin EU:n alueella käytetään terveydenhuoltoon vuodessa, hän laskee. 

Vasemmistoliitto tavoittelee viime vaaleissa menettämäänsä paikkaa. Ehdokkaita se on nimennyt 19. Heidän joukossaan ovat muun muassa väistyvä liikenneministeri Merja Kyllönen ja kansanedustajat Silvia Modig, Annika Lapintie, Kari Uotila, Eila Tiainen ja Erkki Virtanen

Yksi paikka on jätetty vielä täytettäväksi. Puoluejohtaja Paavo Arhinmäki korosti viimeksi puolueen erottua hallituksesta viime viikolla, että hän ei lähde ehdolle. 

Puolue avaa tänään eurovaalikampanjansa. Vaalipäivä on Suomessa 25. toukokuuta.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja