Jaakko Hämeen-Anttila, Venla Rossi: Nälästä nautintoihin. Ruoan tarina. Otava, 2015. 220 s.
”Jeesuksen ja mausteiden nimeen!”
Yllä oleva ei ole uskonnon pilkkaa. Niin kerrotaan portugalilaisen löytöretkeilijän Vasco da Gaman miesten huutaneen, kun he Etelä-Intiassa rantautuivat etsimään pippuria ja kanelia.
Anekdootti on yksi monista jokapäiväisestä välttämättömyydestämme, ystävästämme ja halumme kohteesta kertovassa kirjassa. Samassa kohdassa kirjoittajat myös tyrmäävät käsityksen, että mausteita käytettiin aikoinaan peittämään pilaantuneen ruoan maku. Ei käytetty, koska taviksille mausteet olivat aivan liian kalliita. Ne olivat sen sijaan eksoottisia ja salaperäisten tarinoiden ainesta.
Skotlantiin siirtynyt arabian kielen ja kulttuurin professori Hämeen-Anttila ja ruokabloggaaja-toimittaja Rossi yhdistävät kirjaassaan asian ja lennokkuuden. Tätä on kepeä lukea, kepeyden hyvässä mielessä, vaikka kirjassa ei unohdeta ruoan yhteyttä uskontoon ja pyhään, eikä sen ikäviä puolia, kuten nälkää ja syömishäiriöitä.
Antiikissa ei hotkittu jatkuvasti grilliruokaa, vaikka Asterixin lukeminen saattaa sellaisen kuvan antaa. Välimeren ympäristössä oltiin kasvissyöjiä. Se edusti puhtautta. Alkukristitytkään eivät olisi käyneet nakkikioskilla. He kavahtivat lihaa, sillä he yhdistivät lihan pakanallisuuteen, missä jumalien veriuhri oli eläin.
Ulkona syömistä tuhat vuotta sitten
Alkoi syntyä tottumuksia, tapoja ja sääntöjä myös ruokapöytään. Eivätkä ateriointiin liittyvät sosiaalisuus ja kokeilut mausteineen ole mikään uusi ilmiö..
1000-luvulla Song-dynastian Kiinassa varakkaat asiakkaat tilasivat herkkujaan ruokalistoilta. Keskiajan arabialaisessa kulttuurissa tehtiin sitä, mikä näyttää olevan nyt yksi trendeistä: ruokaa tilattiin syötäväksi torien ympärillä olevista eri kojuista.
Euroopassa gastronomia alkoi saada suosiota 1800-luvulla, kun nautiskelevaan syömiseen liittyvä synnintunto irrotti hieman otettaan. Venäjältä muu Eurooppa sai tavan aterioida yksi ruokalaji kerrallaan. Ei kaikkea ollut aiemmin välttämättä mätkäisty samalle lautaselle tai vastaavalle alustalle, mutta kaikki syötävä oli tuotu kuitenkin samaan aikaan pöytään.
Ravintoa on myös täytynyt olla suurille armeijoille. Sotimistapojen muuttuessa piti kehittää tapa, jolla ruokkia nopeasti liikkuvia joukkoja. Kehitettiin säilykeruoka.
Fiat-kanaa kuulalaakereilla
Ryhdyttiin miettimään reseptejä ja kokoamaan keittokirjoja. Sellaisen kirjoittivat myös Italiassa kulttuurin eturintamassa ensimmäisen mailmansodan jälkeen mellastaneet futuristit, joiden ”Futuristien keittokirjassa” oli ohje Kanaa Fiatin kera. Sen mukaan kana täytettiin kuulalaakereilla. Metallin makua terästä palvoville.
Ruokaan liittyvät tietysti myös vaikkapa erottautuminen, erotiikka, kummalliset ruokalajien nimet, tehotuotanto ja ruoka kaiken keskipisteenä – kulttuuri, josta on esimerkkinä meillekin tuttu Ravintolapäivä.
Ruoka ei ole vain rasvaa, sokeria ja kuituja lautasillamme ja toisenlaisia kemiallisia yhdisteitä lasissamme.
Kirjasta saa oivia ja taatusti ryöpsähteleviä keskustelunaiheita perheen ja ystävien kanssa yhdessä syödessä.
Janne Hopsu
Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa