Saana Svärd & Joanna Töyräänvuori (toim.): Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho. Gaudeamus. 2022. 296 s.
Huono kädenjälki rakentamisessa on yleinen päivittelyn aihe. Monelle se myös maksaa paljon ylimääräistä.
Hyvä - tai huono - rakentaminen on ihmiskunnan yhteisöhistorian ikuisuusaihe.
Se kismitti jo vähintään muinaisessa Babylonissa. Hampaista ja silmistä tunnettu kuningas Hammurapi (1792-1750 eaa.) kuuluisassa lakikokoelmassaan puuttui myös muun muassa rakentajan vastuuseen. Taloja hajosi tuolloinkin.
Seikka käy ilmi teologian tohtori Kirsi Valkaman arkielämää käsittelevästä artikkelista muinaisessa Kaksoisvirtainmaassa, Levantissa ja Egyptissä. Valkama kuvaa myös ravintoa, sairauksia, vaatetusta ja kotien tavaroita.
Vaikka Mesopotamia tuotti periaatteessa runsaasti niin mausteita, hedelmiä kuin vihanneksia, ja eläintuotteitakin syötiin, vesi ja leipä olivat arjen perusta. Runsas viljaravinto johti puutostauteihin, ja veden laadussa oli toivomisen varaa.
Taudit riivasivat muutenkin. Hammas- ja päänsäryt, myrkkyeläinten pistot, ja mielenterveysongelmat olivat tuttuja riesoja.
Mutta vielä hetkeksi Hammurapiin. Silmä silmästä, hammas hampaasta -periaate ei pätenyt aina. Eikä liene yllätys, että miksi.