Vanhus haahuili t-paitasillaan Helsingissä – Sini, 30, oli ainoa, joka pysähtyi: "En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ovat kävelleet ohi"

0:50

Ihmiset eivät kiireissään saisi unohtaa lähimmäisenrakkautta.

VIDEO: Poliisi auttoi hitaasti kävelevän vanhuksen suojatien yli koskettavalla tavalla.

Varhain torstaiaamuna Helsingissä kiireiset ihmiset matkasivat kuka minnekin. Yksi heistä oli lokakuun viiletessä talvitakin päällensä pukenut Sini Karhu, 30. Hän oli kävelemässä kohti Lauttasaaren metroasemaa aamuviiden jälkeen, kun hän näki koleassa säässä t-paitasillaan rollaattorin kanssa liikkuvan vanhan miehen.

– Menin kysymään, onko kaikki hyvin, ja hän oli eksynyt eikä löytänyt kotiin, Sini kertoo MTV Uutisille.

– Hän puhui, että oli lähtenyt aiemmin illalla kauppaan ja pyöri kello 5.30 siellä edelleen.

"Avoin ja aito kohtaaminen"

Siitä kuinka kauan muistisairas vanhus todella oli paitasillaan ollut yön kylmyydessä, ei ole varmuutta, mutta varmaa oli, että miehellä oli kylmä. Sini antoi hytisevälle, mutta muuten hyvinvoivan oloiselle herralle kaulahuivinsa ja soitti paikalle poliisit.

– Meillä oli tosi mukava hetki siinä. Oli tosi avoin ja aito kohtaaminen, mitä nykyään ehkä harvoin yhteiskunnassa on tuntemattomien kesken. Lähimmäisenrakkaus, tuntemattomista välittäminen ja tilanteisiin puuttuminen on tosi tärkeää.

Sini odotti poliiseja miehen kanssa parikymmentä minuuttia ennen kuin soitti paikalle lähellä asuvan siskonsa. Sinin oli lähdettävä kouluun ja miehelle oli saatava lisää vaatetta päälle.

– Toki jos sisko ei olisi päässyt paikalle, olisin jäänyt sinne.

Kiitokseksi syntymäpäiväkahvit – yhteystiedot vain puuttuvat

Vanhus oli kiitollinen saamastaan avusta ja kutsui Sinin siskoineen syntymäpäiväkahveille.

– Sanoin, että totta kai tulen, jos tiedän, missä hän asuu, Sini sanoo naurahtaen.

Sinillä ei kuitenkaan ole miehen yhteystietoja.

Puuttuminen on tärkeää 

Sini toivoisi, että ihmiset olisivat valppaampia liikenteessä varsinkin kun sää kylmenee, väestö vanhenee ja yhä useampi sairastaa muistisairautta.

– Pitäisi ehdottomasti iskostaa kansalaisiin kansalaisvelvollisuutta vielä vahvemmin. Se on jokaisen velvollisuus auttaa.

– En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ovat kävelleet ohi, koska hän kiinnitti ehdottomasti huomion.

Siniä pelottaa ihmisten kiireellisyys ja omiin maailmoihin uppoutuminen. Hän toivoisi, että ihmiset osaisivat asettaa omat kiireensä oikeaan perspektiiviin. Voisiko sen bussin missata, jotta voi mahdollisesti pelastaa toisen?

– Se voi olla susta kiinni, mitä tässä tapahtuu, Sini muistuttaa.

Poliisi kiittää toimintaa

Helsingin poliisista vahvistetaan tapaus. Poliisi on toimittanut kylmissään olevan, mutta onnekseen lämmikettä Karhun siskoksilta saaneen vanhuksen terveydenhoidon piiriin.

– Kunnia kuuluu Sini Karhulle siinä mielessä, että on lähimmäistä auttanut siitä, toteaa komisario Henri Helminen.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.