Ferrarin testikuljettaja Luca Badoer teki tallin viimevuotisella F2004-autolla nopeamman kierrosajan kuin Michael Schumacher tulevan kauden aerodynamiikkasääntöjen mukaan rakennetulla F2004M-autolla Barcelonan F1-testeissä sunnuntaina.
Badoer teki sunnuntaina Barcelonan F1-testien päätöspäivänä viimevuotisella autolla kierrosajan 1.15,446, kun taas Schumacher ajoi F2004M-autolla parhaan kierroksensa aikaan 1.15,973. F1-autojen nopeuksia on pyritty täksi vuodeksi tietoisesti hidastamaan muuttamalla aerodynamiikkasääntöjä.
Badoerin ohjelmassa oli rengastestien ajaminen Bridgestonelle. Schumacher puolestaan ajoi aerodynamiikkatestejä F2004M-autolla, jota Ferrari käyttää tulevan kauden neljässä ensimmäisessä osakilpailussa.
Sauberia testannut Jacques Villeneuve koki päivän päätteeksi ulosajon.
- Olen totta kai pettynyt, että ajauduin ulos radalta, mutta se oli sentään aivan päivän lopussa, joten emme menettäneet sen takia arvokasta aikaa, Villeneuve kertoi.
Talli ei osannut tuoreeltaan sanoa ulosajon syytä.
- Testit eivät päättyneet toivomallamme tavalla. Viimeisellä aikakierroksellaan Jacques kärsi yliohjautumisesta kiihdyttäessään ulos yhdeksännestä mutkasta ja ajautui ulos radalta. Onneksi Jacques ei loukkaantunut. Meidän täytyy nyt analysoida hänen autonsa datatiedot, jotta saamme oikean käsityksen ulosajon syystä, Sauberin tekninen johtaja Willy Rampf kommentoi.
Testit Barcelonassa päättyivät sunnuntaihin. Ensi viikolla testejä ajetaan Valencian radalla. Barcelonaan palataan helmikuun puolivälissä.
Barcelonan F1-testien nopeimmat kierrosajat sunnuntaina: (ajat epävirallisia) 1. Luca Badoer Ferrari 1.15,446 31 kierrosta 2. Michael Schumacher Ferrari 1.15,973 68 3. Jacques Villeneuve Sauber 1.18,108 79
