Valvira pohtii, pitäisikö esteettisille hoidoille laatia ohjeistus – nyt laki ei ota kantaa siihen, kuka saa ruiskuttaa täyteaineita ja tehdä vampyyrihoitoja

Toimittaja testasi Botoxin 6:25
MTV Viihteen toimittaja testasi botoxin.

Valvirassa arvioidaan tällä hetkellä, pitäisikö täyteaineiden kohdalla tehdä "vastaava ulostulo" kuin botuliinitoksiinihoitojen kohdalla, kertoo lakimies Mirka-Tuulia Kuoksa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta. Valvira antoi botuliinitoksiinista eli tuttavallisemmin botoxista ohjeistuksen toukokuussa.

Botoxia voidaan pistää sekä hoidollisin että esteettisin perustein. Sitä voidaan antaa potilaalle vain lääkemääräyksen perusteella. Aine on hermomyrkkyä, joka on osaamattoman käsissä vaarallista.

Ohjeistus oli muistutus siitä, että kyseisiä hoitoja saavat antaa vain lääkärit, joilla on kokemusta hoitojen antamisesta ja vaadittavien laitteiden käytöstä. Lääkemääräyksen antanut lääkäri voi myös siirtää aineen pistämisen sellaiselle sairaanhoitajalle, terveydenhoitajalle tai kätilölle, joka on suorittanut pistämiskoulutuksen.

Kuoksa kertoo, että tarve lisäohjeistukseen tuli kentältä. Valviran mukaan valmisteita on ryhdytty käyttämään yhä enemmän myös esteettisessä tarkoituksessa, esimerkiksi silottamaan kasvojen alueen juonteita.

– Valviran ja muiden viranomaisten tietoon tullut tapauksia, joissa botuliinihoitoja on annettu ilman tarvittavaa koulutusta ja osaamista, Kuoksa sanoo.

Sekä asiakkaat että alan toimijat ovat raportoineet näistä tapauksista Valviralle.

Esteettisiä hoitoja ovat esimerkiksi täyteaineet ja vampyyrihoidot

Tällä hetkellä laki ei ota kantaa siihen, kuka saa tehdä muita esteettisiä hoitoja. Kuoksan mukaan esteettisten hoitojen kohdalla vasta arvioidaan, olisiko ohjeistukselle tarvetta.

Ohjeistuksessa keskiöön nousisi kysymys siitä, milloin toimenpide vaatii lääketieteellistä osaamista. Jos osaamista edellytetään, toimenpiteen suorittajan tulee olla terveydenhuollon ammattilainen, ja yksityisesti hoitoja tekevillä pitää olla terveydenhuollon lupa.

Toisin kuin botox-hoidoissa, muissa esteettisissä hoidoissa ei käytetä reseptillä saatavia lääkeaineita. Esteettisiä hoitoja ovat muun muassa hyaluronihappopohjaiset täyteainehoidot ja prp-hoidot, tuttavallisemmin vampyyrihoidot. Vampyyrihoidossa tasoitetaan esimerkiksi ryppyjä ja arpia asiakkaan omalla veriplasmalla.

Kuoksa painottaa, ettei vielä voida sanoa, koskisiko ohjeistus juuri näitä hoitoja. Valvirassa ei tehdä arviota yksittäisten toimenpiteiden kohdalla erikseen, sillä uusia menetelmiä ja hoitoja kehitetään jatkuvasti.

Kosmetologien yhdistys: Sääntelyä saisi olla nykyistä enemmän

Suomen kosmetologien yhdistyksen varapuheenjohtajan Anne Lohinivan mielestä alalla saisi olla sääntelyä nykyistä enemmän. Hän on tietoinen siitä, että Valvirassa arvioidaan ohjeistuksen tarvetta.

– Mietimme jatkuvasti myös (yhdistyksessä), miten saisimme tehtyä alaa yhä turvallisemmaksi ja valvotummaksi. Tämä on hyvä asia, Lohiniva sanoo.

Hän uskoo, että yleisesti alalla pitkälle kouluttautuneet ovat samaa mieltä.

Myös Lohiniva on kauneusalan yrittäjä ja kosmetologi. Hän on ollut alalla 1990-luvulta asti. Täyteaineiden suosio on hänen mukaansa kasvanut vuosi vuodelta. Useimmille laitetaan täytettä niin, ettei lopputuloksen arvaisi olevan laitettu.

Lohiniva muistuttaa, että tällä hetkellä asiakkaan on vielä tehtävä itse taustatyö muun muassa pistäjän koulutustasosta.

Lue myös:

    Uusimmat