Valtteri Bottas myönsi tuskan: "Ainakin olin tallikaverini edellä"

Valtteri Bottas myönsi F1-kauden päätöskisan jälkeen, ettei edes muista, koska on viimeksi ollut palkintopallilla. Abu Dhabissa voitto jäi kuitenkin haaveeksi.

Bottas ylsi tallikaverinsa Lewis Hamiltonin edelle aika-ajossa, mutta Red Bullin Max Verstappen oli liian liukas niin lauantaina kuin sunnuntaina.

Verstappen ajoi maaliin Bottaksen tullessa toisena ja Hamiltonin kolmantena maaliin.

– Red Bull oli tänään liian nopea – yllättävän nopea. Luulimme, että vauhtimme tulisi olemaan melko identtistä. He pystyivät kontrolloimaan johtoa ja lisäämään vauhtia, kun tarvitsi. Yritin kaikkeni, mutten pysynyt heidän perässään, Bottas hämmästeli.

Bottas tunnusti myös, että tuska viime kisoissa on ollut kova. Marraskuun vaihteen Imolan kakkostilan jälkeen hän oli ollut jämäsijoilla kolmessa kisassa putkeen.

– Tuntui, että se oli hyvä kisa minun puoleltani. En tehnyt virheitä, ja tuntui, että olisin voinut saada enempää irti paketistamme. Siinä mielessä se oli hyvä kisa.

– Ainakin olin tallikaverini edellä, ja siitä on aikaa, kun olen ollut viimeksi palkintopallilla, Bottas myönsi.

– Olen ylpeä siitä, että pidimme kaksoisjohdon kuljettajien MM-sarjassa.

Lue myös:

    Uusimmat