Mainos

Valtori vastaa Jukon arvosteluun: Tietoturvasta huolehditaan, myös henkilötyytyväisyys hyvällä tasolla

Valtion tietotekniikkapalveluista vastaava Valtori vastaa työntekijäjärjestön Jukon esittämään arvosteluun kiistämällä, että työtyytyväisyydessä tai tietoturvassa olisi ongelmia.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko sanoi aiemmin tänään tiedotteessa olevansa huolestunut Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin epäselvän toimintamallin aiheuttamista tietoturvariskeistä ja henkilöstölle aiheutuvasta vakavasta kuormittumisesta. Valtorin toimintamallia muutettiin keväällä tehdyn organisaatiouudistuksen yhteydessä.

Jukon mielestä Valtorin nykyinen toiminta rikkoo lakia.

"Ei havaintoja huonosta kohtelusta, tyytyväisyys valtionhallinnon hyvää keskitasoa"

Valtorin mukaan työntekijöiden huonosta kohtelusta ei ole havaintoja. Valtorin edustajat kirjoittavat tiedotteessa, että työntekijöiden hyvinvointia mitataan vuosittain ja tulokset ovat olleet valtionhallinnon hyvää keskitasoa tai sen yläpuolella.

Valtorista kerrotaan myös, että sairauspoissaolot ovat pysyneet samalla tasolla kuin aiemminkin.

– Työntekijän kuormitukseen puuttumiseen on selkeä toimintamalli, mutta tämän käytössä ei ole ole näkynyt muutosta, sanotaan Valtorin tiedotteessa.

"Tietoturvapoikkamat eivät ole lisääntyneet"

Lisäksi Valtorista vakuutetaan, että tietoturvasta huolehditaan. Valtorin mukaan korkean turvaluokituksen asioita pääsevät käsittelemään vain sellaiset henkilöt, joiden työhön se kuuluu. Organisaatiomuutoksen jälkeen raportoidut tietoturvapoikkeamat eivät Valtorin edustajien mukaan ole lisääntyneet. Kaikki työntekijät käyvät lisäksi läpi kattavan tietoturvakoulutuksen.

Valtorin organisaatiomuutos toteutettiin huhtikuun alussa. Juko kanteli muutoksesta oikeusasiamiehelle. Valtori huomauttaa, että kantelun käsittely on yhä kesken. Organisaatiomuutoksen taustalla ovat Valtorin asiakkailta tulleet toiveet.

Valtorin johto on kuitenkin tiedotteen mukaan tietoinen siitä, että joidenkin työntekijöiden mukaan keväällä tehty organisaatiomuutos on tuntunut vaikealta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja