Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) rikkoi hiljaisuuden Venezuelan tilanteesta.
Yhdysvallat iski viime yönä paikallista aikaa Venezuelaan. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Venezuelan presidentti Nicolas Maduro ja hänen vaimonsa on Trumpin mukaan otettu kiinni ja viety pois maasta.
– Tämä oli yksi hämmästyttävimmistä ja voimakkaimmista näytöistä Amerikan sotilaallisesta voimasta ja pätevyydestä, Trump sanoi Suomen aikaa lauantai-iltana pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kommentoi Venezuelan tilannetta viestipalvelu X:ssä.
– Suomi on osana Euroopan unionia jo aiemmin todennut, että Nicolás Maduron hallinto on vailla legitimiteettiä. EU on johdonmukaisesti tukenut maan rauhanomaista, demokraattista kehitystä, Valtonen kirjoittaa X:ssä.
– Kaikilla valtioilla on kuitenkin vastuu kunnioittaa ja toimia kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Tämä periaate on Suomen ulkopolitiikan kulmakivi, Valtonen jatkaa.

