Mainos

Valtioneuvoston kanslialle moitteet työpaikkakiusaamisesta

Etelä-Suomen aluehallintovirasto moittii valtioneuvoston kansliaa työpaikkakiusaamisen sallimisesta.

Avin mukaan kanslian virkamies on kiusannut alaistaan. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Avin mukaan työntekijää on häiritty ja kohdeltu epäasiallisesti, mikä on aiheuttanut haittaa työntekijän terveydelle. STT:n tietojen mukaan työpaikkakiusaamisesta tutkittiin valtioneuvoston edellistä viestintäjohtajaa Kari Mokkoa.

- Olen pahoillani, että entinen alaiseni on kokenut minun ja työyhteisömme huolen työssä jaksamisesta näin. Olen hoitanut hänen asiaansa alusta asti valtioneuvoston kanslian henkilöstöjohdon ohjeiden ja kanslian varhaisen välittämisen periaatteiden mukaan. Kanslia on tutkinut tapauksen ja todennut, että ohjeita on noudatettu, Mokko kommentoi sähköpostitse.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja vaihtui tänä syksynä. Mokko haki jatkokautta, mutta häntä ei valittu uudestaan tehtävään.

Virastoa pyydettiin selvittämään tapausta viime vuoden kesäkuussa. Avin tarkastuskertomus on laadittu toissa viikolla.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.