Valtion satsaukset datakeskusten hyväksi toivat saksalaisyhtiön - Kantaako esimerkki, tuleeko lisää?

Suomeen tulossa jättimäinen datakeskus 2:08

Saksalaisen Hetznerin tämän päiväinen ilmoitus perustaa mittavan kokoluokan palvelinkeskus Suomeen on näyttävä sulka valtion hattuun panostuksissa datakeskusten tänne saamisessa. Nyt niin ministeriössä kuin vienninedistämistahoilla toivotaan esimerkin tuovan lisää sulkia. 

Suomessa on kaikkiaan noin 60 yksityistä datakeskusta. Näistä suurimpia investointeja ovat olleet Googlen datakeskus Haminaan ja venäläisen hakukoneyhtiö Yandexin keskus Mäntsälään. Saksalaisen Hetznerin vuonna 2017 aukeava datakeskus on ensimmäinen, joka käyttää hyväksi parhaillaan asennettavaa ja keväällä valmistuvaa Itämeren Cinia-kaapelia.

- Se on erittäin merkittävä avaus. Hetzner, kuten myös Google, Yandex ja muut tänne jo investoineet, näyttävät muille datakeskuksia harkitseville, että Suomi on erittäin varteenotettava paikka. Toivommekin, että tänne tulee jatkossa monia keskieurooppalaisia datakeskusinvestointeja, työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Severi Keinälä sanoo.

Valtio on panostanut merkittävästi Suomen kilpailukykyyn datakeskusten osalta. Olosuhteita ja edellytyksiä on parannettu muun muassa muuttamalla datakeskusten sähköveroa vastaamaan teollisuuden tasoa. Tällä keinolla sähkösyöppöjen datakeskusten tarvitseman sähkön hinta on saatu painettua hieman alle Ruotsin tason. Verrattuna esimerkiksi Saksaan sähkönhintataso on Hetznerin esimerkin mukaan jopa yli nelinkertaisesti edullisempi Suomessa kuin Saksassa.

Suora yhteys Saksaan

Toinen keskeinen tekijä on uuden Itämeren pohjaan rakennettavan Cinia-kaapelin rakentaminen. Panostus suorasta yhteydestä Suomesta Saksaan näyttää ainakin tässä vaiheessa tuottavan tulosta.

- Itämeri-kaapeli on erittäin merkittävä. Se tuo meidät käytännössä Frankfurtin esikaupungiksi näin digitaalisesti. Se mahdollistaa keskieurooppalaisten toimintojen siirtämisen Suomeen hyvinkin helposti halvemman sähköveron, vakaan sähköverkon ja muiden etujen pariin,  työ- ja elinkeinoministeriön Keinälä uskoo.

Myös elinkeinoministeri Olli Rehn sanoo Suomen toimivan jatkossakin määrätietoisesti keskusinvestointien saamiseksi.

- Teemme töitä sen eteen, että Suomesta kehittyisi globaalin dataliikenteen solmukohta. Hetzner Onlinen päätös on osoitus siitä, että työ kantaa hedelmää, Rehn sanoo tiedotteessaan.

Datakeskusten osalta Suomeen on saatu houkuteltua investointeja viimeisen viiden vuoden aikana noin kahden miljardin edestä. Uuden kaapelin myötä uusiin tulokkaisiin uskotaan entistä vahvemmin.

Eurooppaan suunnitellaan noin 60 uutta datakeskusta. Jos saamme niistä kymmenen prosenttia houkuteltua Suomeen, niin olemme onnistuneet erinomaisesti, Severi Keinälä sanoo.

Keinälän mukaan siinä tarvitaan kuitenkin infran ohella jatkuvaa työtä.

- Pitää kartoittaa potentiaalisia investoreita, lähestytään heitä suoraan ja siinä vaiheessa kun kuullaan suunnitelmista niin palvellaan tiedon, alueellisten lupaprosessien ja muiden edistämisessä, Keinälä lupaa. 

Lue myös:

    Uusimmat