Valmentajalegenda vihjaa kultaleijonien lopullista läpimurtoa – "Aika moni olisi tekemässä NHL-sopimusta"

Suomikiekon matka huipulle: Pentti Matikainen 12:06
Pentti Matikainen arvelee, että kultaleijonia viedään rapakon taakse pelaamaan.

Miesten jääkiekkomaajoukkuetta vuosina 1987–1993 valmentanut Pentti Matikainen keskusteli Huomenta Suomen vieraana Leijonien sensaatiomaisesta maailmanmestaruudesta.

Nykyisin Pelicansin hallituksen puheenjohtajana toimiva Matikainen antaa kunniaa suomalaiselle jääkiekkovalmentamiselle, joka on tehnyt vuosien varrella hienoa työtä suomalaisen menestyksen eteen.

– Ilman sitä laadukasta päivittäisen tason valmennustyötä mitä Suomessa tehdään hyvin laajasti, pikkupojista aina liigajoukkueisiin asti – ilman sitä työtä, tämä ei olisi mahdollista. Siellä tehdään kyllä loistavaa työtä tänä päivänä, Matikainen ylistää.

Ammattilaisuus tuo tuloksia

Matikaisen valmennusuran alussa suurin osa pelaajista teki töitä tai opiskeli kiekkoilun ohessa. Amatööriys vei voimat.

– Harjoittelu tapahtui iltaisin, eli raskaan työpäivän jälkeen. Tänä päivänähän se on totaalisesti muuttunut. Nyt kaikki toimii ja pelaajat ovat täyspäiväisiä ammattilaisia, kokenut jääkiekkovaikuttaja lisää.

Matikainen korostaa MM-kultaa voittaneen joukkueen yhtenäisyyttä ja omilla vahvuuksilla pelaamista. Suomen joukkueessa oli ennätysmäärä ensikertalaisia MM-tasolla, eikä miehistö ollut paperilla yhtä nimekäs, kun esimerkiksi muilla isoilla mailla.

– Tiedettiin, että me ei voida yltiöpäisellä hyökkäyspelaamisella ja yksilötason maalintekemisellä voittaa näitä pelejä. Me voidaan voittaa, kun pelataan todella tiiviinä viisikkona ja joukkueena.

Se nähtiin Matikaisen mukaan etenkin mitaliotteluissa.

– Siellä meni miehet kiekon eteen ja oli valmiita laittamaan vaikka päätä väliin. Ei ollut suuria nimiä – heistä tuli suuria nimiä. Menestyvään joukkueeseen syntyy aina tähtiä, Matikainen kertoo.

NHL voi olla nyt realismia monelle

Menestys arvokisoissa voi usein avata pelaajille näytönpaikkaa myös rapakon taakse. Maailmanmestarit on Matikaisen mukaan varmasti huomattu myös NHL:ssä. 

– Kyllä pelaajat tietää ja sen takia maajoukkue on arvostettu paikka. Tämä on paras näyteikkuna luoda sitä omaa uraa ja tulevaisuutta. Hevosmiesten tietotoimisto kertoo, että aika moni nimi tästä joukkueesta olisi tekemässä NHL-sopimusta. Varmaan edes pelaajat itse eivät osanneet kuvitella ennen kisoja ja nyt se voi olla ihan realismia sitten, Matikainen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat