Valkoparta, vanha ukki – Joulupukin historia pähkinänkuoressa

Joulupukin matka Korvatunturille alkoi 300-luvun Turkista ja pyhimys-piispasta. Erilaisia versioita joululahjoja tuovasta valkoparrasta löytyy ympäri maailmaa.

Joulupukki on tuttu hahmo limonadimainoksista ja jouluaaton illanvietosta.

Punanuttuinen ukko on muotoutunut vuosien varrella lähdettyään liikkeelle Turkista Myran piispa Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijästä, joka sulautui yhteen hollantilaisen Sinterklaasin kanssa, ja muutti lopulta Korvatunturille.

Puolitoista metrinen pukki

Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä haudattiin legendan mukaan Turkkiin. Ihmeidentekijä oli kuitenkin tullut suosituksi myös Italiassa. 1080-luvulla italialaiset merimiehet kävivät omin ehdoin hakemassa Nikolaoksen jäänteet ja veivät ne kotikaupunkiinsa Bariin.

1950-luvulla paavi antoi luvan tutkia Nikolaoksen jäänteitä. Nyt jo muutamaan otteeseen tutkittujen jäänteiden perusteella voidaan kertoa Nikolaoksen olleen puolitoistametrinen mies, jolla oli murtunut nenä ja joka kuoli noin 70-vuotiaana.

Pyhä Nikolaos jakoi lahjoja nimettömästi

300-luvulla elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä on muun muassa merenkävijöiden ja lasten suojeluspyhä. Nimensä mukaisesti Nikolaos tunnetaan ihmeistään. Eräs legenda kertoo, että Nikolaos auttoi köyhää miestä jonka kolme tytärtä olivat vaarassa joutua prostituoiduiksi, kun isällä ei ollut varaa myötäjäisiin.

Tarinasta on erilaisia versioita, joista yhden mukaan Nikolaos pudotti savupiipun kautta kolme kultakimpaletta perheen taloon. Näin varat riittivät tyttöjen myötäjäisiin. Pyhä Nikolaos kuvataankin usein punaiseen piispan viittaan sonnustautuneena kolmen kultakimpaleen tai kolikkopussin kanssa.

Varaa Nikolaoksella oli moiseen hyväntekeväisyyteen sen puolesta, että hän oli perinyt vanhempansa. Ihmisten keskuudessa levisi nopeasti huhu, että hän jakoi omaisuuttaan anonyymisti köyhille. Tapaa jatkettiin Nikolaoksen kuoltua.

6. joulukuuta

Pyhän Nikolauksen juhlapäivä oli alun perin 6. joulukuuta, jolloin lahjoja jaeltiin.

Edelleenkin 6. joulukuuta vietetään Niilojen ja Nikolaiden nimipäiviä.

Yhden legendan mukaan kolme työnhaussa ollut opiskelijaa jäi teurastajan kiikkiin. Teurastaja aikoi tehdä opiskelijoista makkaraa. Nikolaos ilmestyi paikalle ja herätti opiskelijat henkiin. Tästä pitäen opiskelijat ovat järjestäneet pyhimyksen kunniaksi soihtukulkueen aina Pyhän Nikolaoksen päivänä.

Hollannin Sinterklaas

Pyhän Nikolaoksen suurteot ja maine saavuttivat Alankomaat ensimmäisenä, jossa piispasta alkoi muotoutua meille tuttu pukki. Alankomaiden Sinterklaas onkin sekoitelma meille tuttua Korvatunturin joulupukkia ja Myran piispaa. Sinterklaas on pukeutunut punaiseen viittaan ja hattuun ja leukaa peittää komea valkoinen parta.

Sinterklaas saapuu laivalla Espanjasta Alankomaihin jo marraskuun välissä. Pyhän Nikolaoksen päivää juhlitaan 6. joulukuuta, ja Sinterklaas jakaa lahjoja jo 5. joulukuuta.

Amerikkaan Sinterklaas kulkeutui hollantilaisten uudisasukkaiden mukana. Amerikassa Sinterklaas muuntui Santa Clausiksi.

Venäjän Pakkasukko

Venäläinen Pakkasukko toimittaa perheisiin, erityisesti kilteille lapsille, lahjat ja iloisen mielen. Pakkasukon toiminta keskittyy kuitenkin uuteen vuoteen.

Pakkasukon vaatetus voi olla valkoista, sinistä, kullanväristä tai punaista.

Joulupukki muutti Korvatunturille 1900-luvulla

Suomalaisessa joulupukissa yhdistyy vanha pakanallinen nuuttipukki ja Pyhä Nikolaos. Ulkoisesti Joulupukki ei juuri muistuta nuuttipukkia, joka oli väreiltään lähinnä harmaa, ja jolla oli pukinsarvet.

Coca-Colan joulupukki

Amerikkalainen Santa Claus alkoi esiintymään punaisessa, turkiskauluksisessa puvussa 1800-luvun lopulla. Vuonna 1931 Coca-Cola otti Santa Clausin mainoksiensa hahmoksi. Mainoksista monelle on vakiintunut käsitys siitä, miltä Joulupukki näyttää.

Suomalaisen joulupukin nuttu alkoi muuttumaan punaiseksi toisen maailman sodan jälkeen.

Vuonna 1927 Markus-setä kertoi radiossa lastentunnilla, että joulupukki asuu Korvatunturilla, Lapissa. Paikka on vakiintunut ja nykyään lasten Joulupukille kirjoittamat kirjeet löytävät tiensä Korvatunturille mistä päin maailmaa tahansa.

Lähteet: Wikipedia, stnicholascenter.com, ortodoksi.net, iamsterdam.com, historinet.fi, suomalainenjoulu.fi

Lue myös:

    Uusimmat