Mainos

Valkoisen talon evakuoinnin syynä ehkä pilotin erhe

Viranomaiset ovat kuulleet Valkoisen talon lentokieltoalueelle tunkeutuneen pienkoneen miehistöä, eikä ilmatilan loukkaus johda syytteisiin.

Cessna-pienkoneen tunkeutuminen Valkoisen talon lentokieltoalueelle oli mitä ilmeisimmin vahinko. Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan viraston mukaan kahta pienkoneessa ollutta ihmistä on kuultu tapauksen johdosta, eikä tapaus johda syytteisiin.

Cessna-pienkone tunkeutui Valkoista taloa ympäröivälle kielletylle alueelle eilen. Ilmatilan loukkaus aiheutti suurhälytyksen, jonka jälkeen ihmiset evakuoitiin sekä Valkoisesta talosta että kongressista. Ilmaan lähetetyt F-16 hävittäjät tavoittivat koneen noin viiden kilometrin päästä Capitol-kukkulasta ja saattoivat sen pois lentokieltoalueelta. Ihmiset pääsivät varsin pian palaamaan työpaikoilleen.

Turvallisuusviranomaiset arvioivat tapauksen jälkeen, että puolustusjärjestelmä toimii moitteetta hätätilanteessa. Yhdysvaltain siviili-ilmailuhallinto kiristi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen tuntuvasti ilmailumääräyksiä. Samalla se muodosti Valkoisen talon ympärille lentokieltoalueen. Jos tälle alueelle kuitenkin lennetään, eikä ilmatilaan tunkeutunut kone tottele varoituksia, se voidaan ampua alas.

Kaikkien lentokoneiden, joilla on lupa lentää Washingtonin ilmatilassa, tulee lähettää lennonjohdolle erityinen koodi, josta ne voidaan tunnistaa.

(MTV3-Reuters-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.