Valioliigan ex-tähti lähestyi esikuvaansa rannalla – olutta kitanneelta Ronaldolta odottamaton reaktio

Englantilainen ex-jalkapallotähti ja nykyinen televisiokommentaattori Peter Crouch kertoo Daily Mail -lehden kysymyspalstalla, kenen hyökkääjän parina hän olisi halunnut pelata, jos olisi voinut valita kenet tahansa uran parhaassa kunnossa. 

– Kysymys on vaikea! Dennis Bergkamp oli erityinen, hänen rinnallaan pelaaminen olisi ollut uskomatonta. Lopullinen valintani olisi kuitenkin alkuperäinen Ronaldo. En ole varma, sopisivatko pelityylimme toisiimme, mutta 90 minuuttia hänen kanssaan olisi ollut elämäni kohokohta, Crouch sanoo. 

– Itseasiassa, tapasin hänet kerran. Olin lomalla Ibizalla ja näin hänet rannalla. Hän oli kiireinen kumotessaan olutpulloja ja tasapainoillessaan mahansa päällä huojuvalla tuhkakupilla. Joka kerta, kun hän viimeisteli juoman, seurassa ollut huippumalli toi hänelle uuden, 467:ssa valioliigaottelussa 106 maalia tehnyt Crouch kuvailee.

42 maaottelussa 22 maalia Englannille tehnyt Crouch ei kerro, milloin kohtaaminen tapahtui, mutta Ronaldon toiminnasta voidaan päätellä tämän uran olleen jo tapahtumahetkellä aavistuksen laskusuunnassa. 

– Edessä oli liian hyvä mahdollisuus ohitettavaksi ottaa kuva hänen kanssaan, joten menin hänen luokseen. Toivoin, että hän sanoisi: "Hei, sinä olet Crouch!", mutta hänellä ei ollut aavistustakaan kuka olin. Kuva otettiin ja lähdin pois hänen ollessaan tietämätön faktasta, että olin jalkapalloilija. 

Lue myös:

    Uusimmat