Välimeren tuhatvuotinen superravinto

Polyfenoleita, tokoferoleita, linoleenihappoa – maku karvas ja pistävä. Se on nautittavaa ja terveellistä oikein valmistettuina, ja sen raaka-ainetta on kaikkiaan seitsemisensataa lajiketta. Oliiviöljy.

Oliivit ja niistä puristettava öljy ovat kuuluneet Välimeren dieettiin jo tuhansia vuosia. Oliivipuu jalostettiin reilut viisituhatta vuoitta sitten ilmeisesti Palestiinassa. Kreikkalaiset teollistivat sen tuotannon, eivät ainoastaan ravinnoksi, vaan myös ihoöljyksi, energianlähteeksi, puhdistusaineeksi, rituaalinesteeksi, hajuvedeksi ja moneen muuhun käyttöön.

Se on ollut Välimeren alueen ruoka-, uskonnollisen ja sosiaalisen sekä kirjallisen kulttuurin ja talouden ydinmehua jo ikimuistoisista ajoista lähtien.

Italian Liguriassa asuvan yhdysvaltalaisen toimittajan Tom Muellerin kirja oliiviöljystä kertoo tämän pohjoisen raukoilla rajoillakin nykyään arkituotteeksi muuttuneen hedelmän rikkaan historian. Hän kirjoittaa myös sen valmistusprosessista ja terveellisyydestä, jos nautittava öljy vain on sitä mitä kaupan hyllyllä olevassa pullossa luvataan – erityisesti kun kyseessä on ekstraneitsytoliiviöljy.

Oliiviöljyllä on rötestelty aina

Kirjan suomenkielinen nimi on ehkä harhaanjohtava, ellei ajatella että oliiviöljy menetti ”neitsyytensä” jo 5000 vuotta sitten. Sillä on rötöstelty niin sanotusti aina, koska se on ollut arvotavaraa. Sillä on tehty omaisuuksia ja yritetty huijata jo ennen ajanlaskumme alkua.

Pitkin Välimerta ja uuden maailman tuotantoalueita liikkuva Mueller kertoo kuitenkin myös tämän päivän tositarinaa oliiviöljyn tuottamisesta ja kaupasta. Siihen liittyy paljon rehellisiä, työtä puskevia ihmisiä, mutta myös suoranaista rikollisuutta sekä lain ja sääntöjen harmaalla vyöhykkeellä liikkumista. Siihen liittyy lahjontaa, vääriä etikettejä ja vääränlaista öljyä, huippulaatuöljynä myytävää suoranaista roskaa.

Yksi merkittävä syy rötöstelyyn ovat EU:n maataloustuet. Niitä on jaettu jo vuosikymmeniä runsaskätisesti. Alan suurtuottajien ja välittäjien lobbaus on ollut kovaa, ja huonolaatuisen halvan öljyn myyminen kalliina kuluttajille on ollut liian suuri houkutus nopean suuren rahan perässä läähättäville. Kirjan perusteella on suorastaan käsittämätöntä miten helposti alalla voi huijata.

Toisin kuin esimerkiksi viinejä, hämmästyttävän heikosti Välimeren alueella ja sen ulkopuolella osataan tunnistaa hyvä oliiviöljy huonosta tai keskinkertaisesta.

Oliiviöljylle ei ole osattu ja viitsitty rakentaa tiukkaa kontrollijärjestelmää ja alan omaa sääntelymekanismia luotettavuuden, uskottavuuden ja brändäämisen edistämiseksi. Tai sitten teoriaa ei ole laitettu kunnolla toimeen. Kirjasta päätellen laatukeskustelu ja tietämys ovat yhä lastenkengissä esimerkiksi juuri viineihin verrattuna.

Taloudellisesti ala on kivikovaa kilpailua. Pientuottajien on vaikea saada tuotettaan näkyvästi kaupaksi, ja tehdä voittoa niin että se olisi todella kannattavaa. Yksi syy on oliiviöljyä käyttävien ihmisten tietämättömyys oliiviöljystä. Toinen on juuri suurten tuottajien massamyynti ja jopa räikeät ja yllättävän yleiset huijaukset.

Kuten yhdysvaltalainen oliiviöljytuotantoon ja kauppaan perehtynyt Mike Bradley toteaa: ”Ihmiset on aivopesty uskomaan, että kaikki valtion sääntely ja valvonta haittaavat vapaata yritteliäisyyttä ja ovat turmiollisia liiketoiminnalle. He eivät ole halukkaita maksamaan tehokkaan valvonnan ennakkokustannuksia.” Näin siis laissez-faire-henkisessä Yhdysvalloissa. EU:ssa asiat eivät ole juurikaan sen paremmin, ainakaan tämän kirjan perusteella.

Miten tunnistaa laatuöljyn?

Meille myydään myös mielikuvia. Kun pullon kyljessä lukee kylmäpuristettu, herää heti mielikuva erityisen laadukkaasta ekstraneitsytoliiviöljystä. Jos oliivi puristetaan oikein, siitä saatava ekstraneitsytöljy on jo lähtökohtaisesti kylmäpuristettua ja neitsyttä: Neitsyt siksi, että tällainen tulee jo ensimmäisestä oliivien puristuksesta, ja kylmää siksi, että täysin mekaaninen valmistusprosessi ei saa nousta yli 27 asteen.

No mistä ihmeestä sitten tunnistaa laatuöljyn? Ei väristä, koska on laatuöljyjen väriskaala on laaja. Parasta on opetella maistamaan, sen lisäksi että on löytänyt luotettavan öljynmyyjän. Hyvän öljyn kolme makukriteeriä ovat karvas, pistävä ja hedelmäinen. Ja mitä tuoreempaa, sen parempaa. Happi tekee oliiviöljylle tuhojaan vauhdilla.

Kirja on kulttuurinen rakkaudentunnustus laatuoliiviöljylle. Se on kirjoitettu intohimolla, mutta myös taustoja tutkien ja alan asiantuntijoita – niin virkamiehiä, kemistejä, ravintotutkijoita, poliiseja kuin pienviljelijöitä ja suurtuottajia – haastatellen.

Mueller on koonnut kirjan loppuun hyödyllisen alan sanaston selityksineen, neuvoja hyvän öljyn tunnistamiseen, sekä hyödyllisiä linkkejä netissä. Nämä asiat tulevat toki esille jo itse tarinassa.

Kun seuraavan kerran korkkaan oliiviöljypullon, taidanpa minäkin nuuhkaista ja maistella. Jos se pistää, polttaa kurkussa ja silmistä tulee vettä, olen saanut mitä halusin, en vain mielikuvaa.

Janne Hopsu

Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa