Kommentti: Kansasta ei tule maailman onnellisin, jos se pursuaa rehevää elämäniloa syödessään ja juodessaan – tätäkö Suomi yritti todistaa Berliinin ruokamessuilla?

Sen, että maku edellä mennään, suomalaisen ruokakulttuurin vientimarkkinoija muistaa yleensä sanoa viimeisenä. Jos ylipäätään muistaa.

Oikeastaan se ei sopinut kuvaan. Ei oikeastaan ollenkaan.

Hollannin maatalousministeri Carola Schouten tuli tervehtimään kollegaansa, Grüne Woche -messujen partnerimaan Suomen ministeriä Jari Leppää (kesk) oikein torvisoittokunnan kanssa. Meno oli niin irtonainen, että Leppä intoutui tekemään muutaman näyttävän tanssipyörähdyksen hollantilaisministerin kanssa.

Jotakuinkin siihen loppui riemu ja rallatus maailman suurimpien ruokamessujen Suomen osastolla. Sen jälkeen palattiin asiaan. Suomalaiseen yltiöterveelliseen ja ultrapuhtaaseen ruokaan ja juomaan.

Taustalla soivat suomalaiset melankoliset iskelmät viileän jazzillisina sovituksina. Silloin, kun soivat.

Onneksi eivät liian usein. Näin varmistettiin, että maailman onnellisimman kansan ruokakulttuurin avainsanaa eli gluteenittomuutta päästään toistelemaan mahdollisimman monille messuvieraille mahdollisimman usein.

Myönnetään. Edellä annettu kuva Suomen miljoonapanostuksesta Berliinin Grüne Woche -messuille on ikävän kitkerä. Eikä se kerro ihan koko totuutta.

Mutta jotain se kertoo ja siksi sitä kannattaa hetki pohtia.

Yhä useammat ihmiset haluavat yhä useammilla merkittävillä markkinoilla syödä nimenomaan terveellistä ruokaa. Myös ympäristöystävällisesti tuotettuihin raaka-aineisiin ja valmistustapoihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Tässä suhteessa suomalaiset ovat varmasti oikealla asialla oikeaan aikaan.

Pienen Suomen maataloustuottajat ja elintarvikevalmistajat korjaavat kotiin ison voiton, jos ne saavat edes pienen siivun hyvää vauhtia kasvavista terveellisen ja ympäristöystävällisen ruuan maailmanmarkkinoista.

Ja jollain suomalaisten pitää tietysti pyrkiä erottumaan.

Miksi saksalainen ostaja nappaisi ryynihyllystä suomalaisen marjakaurapaketin tai pyytäisi juomakauppiaaltaan suomalaista vehnäolutta? Siksi, että ne ovat terveellisempiä, puhtaampia ja tietysti gluteenittomia. Ehkä näin.

Meidän ruokaperinteemme ovat myös loppupeleissä aika askeettisia.

Tarinat ovat verrattain lyhyitä eikä niissä ole mitään kovin omintakeista. Ei ainakaan sellaista, jota on helppo myydä maailman suurille herkutteleville massoille.

Jos ollaan rehellisiä, meillä ei oikeastaan ole sellaista seksikästä ruokakulttuuria, jolla voidaan herättää huomiota kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

Terveellisyydellä ja ympäristöystävällisyydellä suomalaiset tuottajat saavat itsensä näkyviin ja kuuluviin. Uskottavasti.

Mutta silti. Uppoaisiko veitsi sittenkin paremmin, jos voita vähän lämmitettäisiin?

Kaikesta huolimatta useimmissa maissa aika monille syöminen ja juominen on ennen muuta nauttimista. Rehevää elämäniloista yhdessäoloa. Arjen juhlaa.

Näille kuluttajille välttämätön nälän ja janon taltuttaminen mahdollisimman terveellisesti on toivottoman tylsää ja kaikkea muuta kuin kiinnostavaa. Kuinka hyvin meidän gluteeniton epistolamme puhuttelee tätä joukkoa?

Mitäs jo mekin menisimme kaikista terveyteen liittyvistä kiistattomista kilpailueduistamme huolimatta oikeasti törkeän hyvä maku, nautinto, riemu ja hyvä mieli edellä?

Niiden päälle me voimme sitten lisätä sen gluteenittomuuden, antibiootittomuuden ja kaikenlaisen puhtauden. Ne tulevat ikään kuin kaupanpäällisinä ainutlaatuiselta maistuvassa kauramustikkajugurtissa, vastustamattoman mureassa nyhtöpossussa tai kielen vievässä tummassa oluessa.

Kyllähän tämän meiltä pitää onnistua. Mehän olemme niin riivatun onnellisiakin. Ministeri Leppä ainakin osoitti hollantilaisille, että me osaamme muutakin kuin luennoida gluteenista.

Ihan pelkät samban askeleet eivät tietenkään riitä. Sen kaurajugurtin pitää myös olla valovuoden parempaa kuin kilpailijoilla. Onhan se?!